Ei mennyt ihan suunnitellusti

Oletko ihmetellyt, mitä oikein on tapahtunut? Miksi blogi on ollut hiljainen? Yksinkertaisesti voimani eivät ole riittäneet blogin kirjoittamiseen, vaikka olisin halunnut kirjoittaa. Voimani ovat huvenneet aivan muuhun, eikä tilanne ole ennallaan. Halusin kuitenkin muutaman rivin raapustaa, jotta blogi hieman päivittyy ja koen myös terapeuttiseksi kirjoittaa vaikeitakin asioita. Se helpottaa, kun saa koota ajatuksia. Mitä on tapahtunut?


Aloitin työkokeilun, joka piti vakuutusyhtiön vaatimana olla oman alani paikassa. Eli sosiaalialaa ja omaan entiseen työni rinnasteinen siis ohjauksen näkökulma piti huomioida. Paikka piti olla lisäksi muu, kuin missä olin aiemmin työskennellyt. No, tällainen paikka löytyi. Minä todella olen kiitollinen tälle työpaikalle, että he ottivat minut työkokeiluun. Sillä lähtökohtaisesti se vaatii joustamista ja ylimääräistä työtä, pelkästään palaverit eri tahojen välillä vievät aikaa. Kiitos, kun otitte minut vastaan! Sain empaattista ja ystävällistä kohtelua. Jo ensimmäisellä kerralla aistin hyvän ja lämpimän ilmapiirin. Silloin ajattelin, että minulla ei ole mitään hätää, saan olla oma itseni.

Sitten tullaan siihen tosiasiaan, joka on ja pysyy. Minulla on keski-vaikea aivovamma. Näytän päällisin puolin normaalilta ja hymyn, iloisuuden taakse verhoutuu koko todellinen karmeus. Minä niin haluaisin, mutta en vain kykene.

Aivovamman oireet tulivat vastaan kuin betoniseinä, väsähdin hyvin nopeasti. Jo vieras paikka ja ihmiset vaativat minulta todella paljon ponnisteluja. Kognitiivisen rasituksen aiheuttama fatiikki jysähti päälle ja lopputulos oli selvä. Makasin sängyssä tai nukuin syvää unta. Lucan ulkoiluttaminenkin tuntui liialta ja raskaalta. Minä vain tahdoin selvitä. Minun oli yritettävä ja vain lääkäri pystyi pistämään stopin tälle kokeilulle.

Neljäs päivä työkokeilussa oli sitten liikaa, rasitus aivoissani oli kasaantunut. Nimittäin kehoni oikea puoli jysähti vahvaan spastiseen tilaan, en hahmottanut oikeaa puoltani lainkaan. Se oli outoa, en tuntenut kosketusta enkä kyennyt liikuttamaan jalkaani. Se oli sitten siinä, tämä kokeilu. Minut vietiin lääkäriin. Siihen päättyi taas yksi yritys. Kehoni teki stopin, mutta mieleni ei olisi millään tahtonut luovuttaa.


Tässä lyhyesti viimeisimmät kuulumiset. Ei siis mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Elämä on juuri tätä, sinä et voi kaikkea itse säätää vaikka niin haluaisit. Asioilla on kyllä tapana järjestyä, mutta joskus täytyy kohdata haastavia mutkia omalla polullansa. Minäkin olen jälleen siinä tilanteessa, että kolarin haavat ovat auki ja odotan, mitä tapahtuu. Yritän keskittyä itseni kasaamiseen, tukenani on upeat ammattilaiset. Yritän keskittyä myös kaikkeen positiiviseen, pieniin asioihin, jotka kaikesta huolimatta ovat hyvin. Niihin asioihin, jotka tuovat iloa esim. juuri kirjoittaminen kännykällä, sängyssä selälläni. Saan myös tärkeää tukea ja apua, olen kiitollinen.

💗: lla Minna

Kommentit

  1. hei, halusin tulla toivottamaan sinulle tsemppiä. Olen lukenut blogiasi ja ihmettelen, miksi vain noita työkokeiluita kuin väkisellä yritetään? en tunne tilannetta tietenkään täysin, mutta näin ulkopuoliselle välittyy sellainen kuva, että ei tuo ainakaan paranna tilannetta?
    voimia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei. Kiitos, niitä todella tarvitaan:) Lääkäri on todennut minut työkyvyttömaksi, mutta vakuutusyhtiö... passitti minut työkokeiluun. Eli se on Tätä arkipäivää, jos ihminen vain jotenkin kykenisi. Tämä kokeilu päättyi hyvin traumaattisesti :(

      Poista
  2. Ok, ompa ikävä kuulla :(
    Kuinka pitkä tuollainen prosessi on, siis pitääkö käydä monta työkokeilua vakuutusyhtiön toimesta ja miksi he ei näe sitä tilannetta, onko heillä lääkärin lausunnot?
    olen kuullut muiltakin tästä, mutta tuntuu silti uskomattomalta....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, paperia on kyllä varmasti paljon, yli kolmen vuoden ajalta lisää lähti viimeksi eilen. Uskomattoman vaikeaa on, pitäisi vain kyetä:( Terveyttä kun ei takaisin saa.'..

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit