Herkkyys minussa

Olen pyöritellyt viime päivät päässäni jälleen asioita ja miettinyt taas itseäni. Enhän minä rauhaa saanut, ennen kuin siitä on nyt sitten sinulle kirjoitettava. Sitä järisyttävää rysäystä mietin, miten se muutti niin paljon, vaikka en muista siitä mitään...

Pään vammaani liittyy selkeästi se, että koen asiat niin eri tavoin kuin ennen kolaria. Nimittäin olen paljon herkempi tuntemaan, aistimaan ja kokemaan. Olen herkkä äänille, valolle ja erilaisille ärsykkeille. En millään jaksaisi sietää epävarmuutta ja koen monet haastavat tilanteet liian stressaavina. 


Toisaalta olen kiinnittänyt huomiota myös sellaiseen, että näen ja koen kauneutta jokaisella solullani. Mitä tällä tarkoitan? Vaikkapa se viime viikonloppuinen upea ulkoiluretki Hitonhaudalle, sai minut kokemaan jotain niin upeaa. Ne upeat jäätaideteokset, ne piirtyivät silmilleni ja en pääse siitä kauneudesta ylitse. En tahtonut edes voida nukkua, koska olin niin innoissani siitä näkemästä. Ja oikeastaan vieläkin, kun ajattelen asiaa. Olen ikään kuin ylivirittyneessä tilassa, niin innoissani ja kierroksilla. Sanoin miehelleni, että haluan sinne paikkaan uudelleen ja mennään heti seuraavana lauantaina. Olin aivan haltioissani, kunnes seuraava päivä koitti ja olin rasituksesta kankea sekä kivulias, olen sitä yhä. Silti haluaisin kokea saman uudelleen, se kokemus oli jotain niin ainutlaatuista ja aistikasta.


Tavallaan koen asiat hyvin voimakkaasti ja voimallisesti. On ne sitten negatiivisia tai positiivisia, ne menevät jollain tapaa solutasolle. Yliherkkyys minussa heräsi kolauksen myötä. Niin voisin sitä kuvailla. 

Uskotko, että tämän asian kanssa ei ole helppo olla, koska tunnetilat ovat niin voimakkaita ja reaktiot melkoisia. Tämä on asia, jonka kanssa minun tulee oppia elämään. 

Niin kuin myös se, että en tunne janon- tai näläntunnetta lainkaan. Se on outo asia, koska muistelen kuinka minulla oli ennen kova nälkä tai hirvittävä jano. Nämä tunteet tyytyivät vasta syömällä tai juomalla. Viisaammat ovat kertoneet, että aivovammasta johtuvat oireet ovat hyvin yksilöllisiä ja monitahoisia. Kahta samanlaista tarinaa ei ole. 

Nämä kaikki oireet tahtovat viestittää sitä, että minulle parasta on mahdollisimman tasapainoinen elämä. Tarvitsen rauhaa, verkkaista rytmiä ja toisaalta taas minun täytyy elää. Ja se tarkoittaa tottakai sitä, että matkalla tulee pettymyksiä, haasteita, iloja ja onnea. Minun täytyy opetella elämään erilaisten tunteiden kanssa, vaikkakin ne menevät ihon alle enemmän kuin entisessä elämässä.


Te, jotka olette erityisherkkiä, ymmärrätte varmasti todella hyvin näitä ajatuksia. Herkkyys ei ole huono asia, sen kanssa täytyy oppia elämään. Ja väittäisin, että sitä täytyy oppia myös hyväksymään. Juuri sitä, että olen tällainen herkkä hippiäinen. Tunnetko samoin?

Saan olla kiitollinen, koska olen myös onnekas. Toiset muuttuvat aivovamman myötä negatiivisiksi, ja äkkipikaisiksi. Niin kuin jo totesinkin jokaisen tarina on omanlainen, kahta samanlaista aivovammapotilasta ei löydy. Herkkyys minussa; sinä olet seuralaiseni loppu elämän, kanavoidaan se yhdessä vahvuudeksi. Eikö totta?

💙:lla Minna





Kommentit

  1. minä olen erityisherkkä ihminen. Koen tunteet todella voimakkaina, koen aistit voimakkaampana kuin monet muut. Todella samaistuin tekstiisi vaikka itselläni ei ole aivovammaa, mutta kaikin puolin muuten. <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit