Turhauttavaa

Lomat ja arkipyhät ovat ihania, mutta nyt minä tahdon oikeasti kyllästyä tähän odottamiseen ja jälleen epätietoisuuteen. Minä oikeasti ihmettelen tätä systeemiä, todellakin voiko tämä olla mahdollista meidän hyvinvointiyhteiskunnassa?

Elämän kolhimat, työkyvyttömät, sairaat, vammaiset ja heikot...eikö heillä ole todellakaan mitään väliä? Jokainen meistä varmasti yrittää tehdä parhaansa, hoitaa kykynsä mukaan asioita. Asiat ovat niin monimutkaisia ja byrokratian seittien verhoamia, että todellakin on väsyttävän vaikeaa pysyä mukana ja järissään. Tämän olen myös itse kokenut vaikkakin minulla on ollut hiukan etulyöntiasema, koska olen työssäni hoitanut asioita. Joten tietoa on jo koulutuksen myötä, mutta se ei valitettavasti auta yhtään. Olen siinä samassa veneessä kuin kaikki muutkin vammautuneet. Toisinaan hyvin väsynyt ja turhautunut näihin järjestelmiin, jotka ovat aivan liiaksi lokeroituneet. 


Minun fysioterapiat ovat taas katkolla, maksusitoumus oli voimassa vuoden loppuun saakka. Joulukuussa on tehty laaja kuntoutussuunnitelma, jossa viikoittainen fysioterapia on katsottu tarpeelliseksi. Kuntoutussuunnitelma tehtiin nyt kahdeksi vuodeksi. Nyt asia on jälleen vakuutusyhtiön päässä käsittelyssä. Minä siis jälleen odotan. 

Ja olo käy päivä päivältä tukalammaksi. Ne henkilöt, jotka päättävät työkseen myös minunkin asioistani, he eivät oikeasti voi ymmärtää sitä mistä on kyse ja kuinka tärkeitä esimerkiksi kuntoutukset voivat olla. Jos he oikeasti ymmärtäisivät, nämä asiat hoidettaisiin ja organisoitaisiin aivan eri tavoin, näin uskallan väittää. Ei missään nimessä oleellisin ja tarpeellisiin asioihin kuten kuntoutuksiin saisi tulla katkoja. Eikä missään nimessä ole oikein, että asiakas/potilas joutuu itse kyselemään ja hoputtamaan päätösten perään. Ja sitä paitsi ei aina edes jaksa välittää, tilanne lipuu siksi huonompaan suuntaan.


Tämä ei oikeasti voi olla totta, mutta totta tämä on! Minulta itseltäni vaaditaan paljon, jotta saan toimintakykyni pysymään jokseenkin hallinnassa. Oikeastaan vaaditaan aivan liikaa, siltä tosissaan tuntuu. Tarvittaisiin meidän hienoihin systeemeihin muutosta, selkeyttä, jouhevuutta, yksinkertaisuutta ja eri viranomaisten kesken sujuvaa yhteistyötä. Olisi edes yksi yhteyshenkilö, joka huolehtisi moniammatillisen tiimin kanssa kokonaisuudesta, eikä se vastuu asioiden sujuvuudesta jäisi potilaalle/asiakkaalle. Sillä tämä on kohtuutonta ja turhauttavaa toisinaan, voin kertoa.

Ei auta muuta kuin toivoa, että löydän jostain voimat soittaa jälleen vakuutusyhtiöön. Se olisi minun etuni, koska en halua taantuma ja mennä huonompaan kuntoon. Fysioterapia on tarpeen ja tärkeä apu, joka kannattelee minua selviytymään arjen haasteista. 


Eilen oli huippua, kun poikani tuli kotiin ja nosteli jääkaapista ruokia pöydälle ja sanoi, että äiti nämä ovat kaikki homeessa, tyhjennä ja laita pesuun. Ja hän ohjeisti minua, että eikö pitäisi syödä entiset pois eikä tehdä aina uutta? Totta, niinhän se olisi... Nämä on niitä haasteita juuri, missään aivovamma näkyy. En kykene aina ajattelemaan loogisesti, toiminta on mitä on. Tarvitsen juuri noita ohjeita ja neuvoja, jotta kaikki tulisi hoidettua niin kuin pitääkin. 


Kaikesta en enään selviydy ja haasteita riittää. Nyt jälleen toivon saavani maksusitoumuksen, jotta saisin edes vähän helpotusta tähän kaikkeen. Ja toivon, että kivut pysyisivät siedettävinä. Olen muuten yrittänyt siedättää itseäni painopeiton alle, alussa se lisäsi kipuja ja nukkuminen oli huonoa. Nyt nukun peiton alla ja levollisesti. Tämä itselleni ostamani joululahja ei ollutkaan turha, tästä olen tänään iloinen. Siis yksi keino lisää, joka helpottaa oloani...


Kommentit

Suositut tekstit