Olen kuitenkin onnekas - asiat voisivat olla huonomminkin

Mieleeni hiipivät ajatukset, olen onnekas kuitenkin. Minun tarinani on kaiken keskellä valoisa. Se on muuten totta, että jokaisen aivovammautuneen tarina on omanlaisensa, kahta samanlaista ei löydy. Kuuntelin äänikirjana entisen jääkiekkoilijan Tommi Kovasen tarinaa, kirja on nimeltään Jääkylmä. Tommin lohduton tarina aivovammaisena saa minut pohtimaan, asiat voisivat todellakin minulla olla vielä huonommin. 

Ylipäätään äänikirjan kuunteleminen ei ole mitenkään helppoa. Olen yrittänyt silloin tällöin treenata kuuntelemista ja valinnut jonkun mielenkiintoisen kirjan haasteeksi itselleni. Jaksan aluksi ihan hyvin, mutta jossain vaiheessa käy aina niin, että nukahdan. Ei se mitään, äänikirjaa on kätevä kelata taaksepäin. Kuunteleminen vaatii keskittymistä ja on siksi yllättävän raskasta. Toisaalta lukemaan en pysty, tällä tavoin voin mielenkiintoisia kirjoja kahlata lävitse.


Tällä kertaa valitsin aivovammaisen Tommin elämästä kertovan kirjan, tiesin kyllä etukäteen tarinan olevan rankka. Olinhan kuunnellut osittain aiemmin Tommista kertovan kirjan Kuoleman laakso. 

Olen tosissaankin onnekas ja kiitollinen, onnettomuuden jälkeen olin valinnut avoimmuuden polun, halusin puhua tapahtuneesta ja tilanteestani. En kyllä silloin itsekään ymmärtänyt vielä kohtaloni, mitä kaikkea oli vastassa, mitä vammoja olin lopulta saanut... Ja hyvä niin, että asiat vaikenevat pikkuhiljaa, silloin kykenee ehkä paremmin vastaanottamaan uuden tilanteen. 


Se oli minulle luontevaa, kykenin puhumaan asioista oikeilla nimillä, en salannut mitään. Toinen asia, mikä kirjaa kuunnellessa tuli vahvasti mieleen, olin alusta alkaen avoin hakemaan apua. Halusin vahvasti auttajia rinnalleni. Muistan soittaneeni jopa työterveyshuoltoon, halusin psykologille ajan. Taisin olla siinä vaiheessa vielä shokissa tapahtumista, mutta minulla oli vahva tarve puhua ja käydä kolaria läpi. Ja niin minä puhuin, kävin psykologilla ennen kuin sain neuropsykologeilla ajat pyörimään. 

Tämä saattoi olla pelastukseni, avoimmuus. Sillä Tommin tarinaa kuunnellessa, tuli kyllä mieleeni se, ettei salailu johda mihinkään. Sillä on turmiolliset seuraukset, koska ei edes sankari pärjää yksin näissä tilanteissa. Onneksi hänkin sai apua myöhemmin, mutta elämä asioineen oli ennättänyt mennä pahasti solmuun. Kirjaan kannattaa tutustua, se sukeltaa syvälle aivovamman koukeroihin ja siksi auttaa ymmärtämään, mistä aivovammoista on oikein kyse.


Olen useasti blogissa kirjoittanut ammattiauttajien tärkeydestä, enkä kyllä suotta. Se on nimittäin ollut minun vahva kokemukseni, että rinnalla kulkijoita todellakin tarvitaan. Ei kukaan, et sinä enkä minäkään, selviä kaikista elämän tuomista vastoinkäymisistä yksin. Eikä kenenkään tarvitse, sitä varten on olemassa eri ammattilaisia, joiden työhön kuuluu auttaminen. Eikö totta? 

Minä en vain tahdo ymmärtää sitä, että miksi avun pyytäminen tai vastaanottaminen on kovin vaikeaa? Ja ylipäätään ammattilaisiin suhtautuminen niin kovin negatiivista. Se on totta, ettei aina kemiat kohtaa ammattilaisen kanssa, silloin ei synny luottamusta. Minä vain mietin, että eikö sen pysty toteamaan ja etsimään toisen auttajan. Näinhän se on, että kaiken a ja o on luottamus. Silloin kykenet puhumaan rehellisesti ammattilaisen kanssa ja saat apua tilanteeseen. Jos luottamusta ei ole, peittelet asioita ja pyrit pääsemään eroon ammattilaisesta. Ja lopputuloksena on, että et saa tukea todelliseen tilanteeseen. Asiat menevät yleensä entistä enemmän solmuun. Jokseenkin näin se menee... Kaikki ammattilaiset tekevät arvokasta työtä, he ovat sinua varten juuri silloin, kun itse et kykene tai olet uuden tilanteen edessä kaikkine koukeroineen pahasti solmussa. 

Olen kiitollinen siitä, että ymmärsin alussa hakea apua ja olin vastaanottavainen kaiken tuen suhteen. Se on ollut minulle merkittävä asia, joka on kannatellut uudessa elämäntilanteessa. Ja kannattelee minua edelleenkin...


Kommentit

Suositut tekstit