Onko arvosanoilla ja opinnoilla enään väliä?

Tätä kysymystä jouduin miettimään, kun etsiessä aivan muuta löysin yliopiston opintosuoritusotteen, jossa komeili pitkä rimpssu suorittamiani opintoja. Mitä niillä on enään merkitystä minulle?


Myönnän, että jokin sisälläni liikahti ja raskaasti kirpaisi, kun katselin noita suorituksiani arvosanoineen. Muistin sen, kuinka kovalla työllä niitä olin tehnyt ja valvonut lukuisia öitä. Muistin kuinka eräs joulukuu minulla oli viikon loma, olimme varanneet matkan Kanarialle. Minä valvoin yön, koska oli tehtävä essee ja lähdekirja oli ruotsinkielinen. Tein tuon annetun tehtävän yliopistolle ja aamulla lähdimme kohti Helsinkiä ja lentokenttää. Meillä oli viikon loma edessä ja minulla fiilis mitä mahtavin, olin saanut opintoja eteenpäin. Todellakin, puskin opintoja hyvin arvosanoin eteenpäin, työn ohella. Olin motivoitunut ja innoissani.


Mitä sitten? Mitä väliä niillä enään on? Huomaan ihmetteleväni ääneen, samalla tuskan ja harmituksen riipaisevan sisintäni. Niin voi käydä, että yksi sekunti ja kaikki pyyhkäistään pois. Aivan kuin jättimäinen aalto, joka pyyhkäisee kaiken mennessään, kaiken mitä olet uurastanut ja vaivalla aikaansaanut. 

Noilla perus- ja aineopinnoilla, kandidaatintyöllä ja muilla, niillä ei ole minulle enään mitään tarkoitusta. Minä ihmettelen vain, että mitenkä olen joskus niihin kyennyt. En kykene enään, olen työkyvytön. Ne kaikki opinnot ovat minulle nyt merkityksettömiä, en voi palata entiseen. 

Näin voi käydä, kaikki muuttuu, yksi hetki saa sen aikaan. Sitä on vaikea ymmärtää, mutta se on vain pakko yrittää ja sopeutua vallitsevaan tilanteeseen. Minulle ei ole enään mitään merkitystä noilla papereilla, ei mitään. Niiden näkeminen sai ainoastaan harmituksen tunteita aikaan. Näiden tunteiden on annettava tulla pintaan, koska vain siten pääsen elämässä eteenpäin. Minun on hyväksyttävä tosiasia, en kykene enään samaan mihin joskus.


Minulla on vielä paljon käsiteltävää vaikka paljon olen jo hyväksynyt, olen joutunut nöyrtymään elämän edessä. Työssäni aikoinaan näin paljon sitäkin, että avun vastaanottaminen oli vaikeaa. Ennemmin saatettiin kieltää olemassa olevat tosiasiat kuin ottaa tarjottua apua vastaan. Minä kyllä oman kokemukseni myötä kannustan siihen, että puhu ihmeessä avoimesti, ota ja hae apua, koska yksin ei kannata painavien asioiden kanssa jäädä. Asiat eivät ratkea välttämättä hetkessä, niin kuin ei minunkaan asiat. Aina löytyy kipukohtia ja tunteita, joita joutuu kohtaamaan. Vain asioiden tunnustumasilla ja kohtaamisilla pääset eteenpäin, näin kokemukseni myötä voin todeta.  

Tänään tunnemylläkän saivat aikaan nämä löytyneet yliopiston opintosuoritusotteet. Sitä harmituksen määrää, ne ovat olleet joskus minun elämääni. Tänä päivänä kuljen aivan eri polulla, johon eivät korkealentoiset ja viisaat luennot kuulu. Kuljen omaa polkuani, johon kuuluu paljon muuta mielenkiintoista ja minulle nyt sopivaa.

Tiedätkö, että sinäkin löydät oman polkusi, joka on juuri sinulle omistettu. Kipukohtien myöntäminen ja käsitteleminen on tärkeää, silloin pääset polullasi eteenpäin. Muistathan, että et jää yksin mylläkän keskelle. Ota avoimin mielin apua vastaan, etsi henkilö, johon voit aidosti luottaa.


Parhain terveisin Minna


Kommentit

Suositut tekstit