Mietteitä

Minä olen taas saanut kokea viime aikoina huikeita hetkiä. Olen nauttinut kaikesta niin paljon, olen rentoutunut ja hiukset ovat saaneet uuden värin. Tiedätkö, että nämä päivät eivät ole niin helppoja miltä ne saattavat näyttää. Jokainen päivä saan tuntea nahoissani kolarin jäljet. 


Jokainen päivä nousen ylös sinnillä ja yritän tehdä sellaisen päivän kuin on mahdollista. Se on fakta, että aivovamma muistuttaa olemassaolostaan, jos teen liikaa asioita tai en muista levätä. Sekin on mahdollista, että onnistuessa jostakin jää lepo vähemmälle. Se kostautuu välittömästi tai ainakin seuraavana yönä, en saa nukuttua kipujen vuoksi. Minun on muistettava levätä, silloin kaikki sujuu paremmin.

Mietin välillä sitäkin, että yritänkö olla liiankin reipas, pitäisikö minun heittäytyä laakereille vain lepäämään? Ei, en voi, näin olen ymmärtänyt asian. Minä en voi alkaa muuttumaan ja antamaan liikaa periksi, koska en mahda luonteelleni mitään. Olen aina ollut erittäin positiivinen ja se on osa persoonaani. Asiat saattaisivat mennä vain paljon hullummaksi ja huonommaksi. Ehkä minun pitäisi löytää sellainen kultainen keskitie, joka pitää sisällään myös säännöllisen levon ja tasapainon jaksamisen kanssa. Mutta eipä se aina niin helppoa ole käytännön elämässä, on vain innostavia päiviä ja mieli tekee puuhata kaikenlaista. Mistä sitten huomaa, että voimia ei ole? No, siitä vaikka, että poltan kaksi pellillistä pipareita. En vain muistanut ottaa niitä uunista... Se kultainen keskitie on ehkä sitä, että hellitän ja heittäydyn nukkumaan oikein kunnolla. Viikonloppuna ei kukaan lähde minnekään, voin hellittää vapaasti. Esimerkiksi siten, että nukun 13 tuntia. Tämä onnekseni onnistuu ihan hyvin.


Se on vain niin hassua, kun aivovamman vuoksi väsyn todella helposti. Nyt esimerkiksi olen innostunut joulusta, koska rakastan joulua yli kaiken. Teen asioita vähän kerrallaan, mutta asioita pyörii päässäni, mietin lahjoja, mitä kukin saa tänä jouluna. Hankin niitä verkkokaupasta, pääsen niin helpommalla. Se jo rasittaa aivojani, särky päästä varpaisiin oikealla puolella on ikävä ja lisäksi päässä pyörii kuin olisi karusellissa. Tästä tiedän, että rasitusta on ilmassa. Yritän levätä, hengähtää ja suljen kevyesti silmäni, päässä jyskyttää...


Tätä se arki on rehellisesti, mutta silti jaksan hymyillä ja ajatella asioita pinkkien silmälasien lävitse. En ole katkeroitunut, yritän silti pysyä jotenkin elämässä mukana. Yksi päivä kyllä taisin olla liian reipas, koska aamupäivän kuntoutuksen jälkeen vielä illalla puuhasin lyhdyn kimpussa. Ja tein meille joulutunnelmaa lisää! Ihan vähän innostuin, mutta vain pikkuisen. Käyttämättömänä ollut iso lyhty sai uuden elämän, se koristaa patterivaloineen meidän eteisaulaa. Elämä vaan on ihanan ihmeellistä, kaikesta huolimatta...




Kommentit

Suositut tekstit