Kolme vuotta sitten - se taisi olla kova rysäys

Joulukuun ensimmäinen päivä... en saata unohtaa tätä päivää. Se muutti elämäni  täysin, en ollut koskaan osannut unelmoida tällaisesta elämästä, jota elän tänä päivänä. Siitä on tasan kolme vuotta, siitä kohtalokkaasta tapauksesta, jota en tosin itse muista. 


Tämä päivä on toisaalta onnen päivä, koska saan elää ja olla hengissä, näen ja kuulen. Se oli ihme, suuri ihme. Paljon huonommin olisi voinut käydä.

Tasan kolme vuotta sitten olimme matkalla poikani kanssa Rukalle ja poikani oli tarkoitus osallistua parkkilaskijoiden laskutapahtumaan. Meitä odotti ystäväperhe perillä ja tarkoitus oli, että sauna on valmiiksi lämmin. Emme päässeet silloin perille. Kohtalo päätti tuolloin toisin. Meidän molempien matka suuntautui Oulun yliopistolliseen sairaalaan. Olimme joutuneet hirvikolariin.


En millään saattanut käsittää silloin, miten vakavasta asiasta oli kyse. Minulla on muistikuvia repaleisia sairaalasta. Jotenkin saatoin kuvitella, että meille ei ollut käynyt pahasti. Luulin ehkä elämän jatkuvan ihan normaalisti, en silloin saattanut edes aavistaa tulevasta. Kuvittelin palaavani kahden viikon sairasloman jälkeen takaisin töihin. Sitä sairaslomaa sitten jatkettiin aina vain lisää. Hyvä niin, että asioiden oli tarkoitus valjeta pikkuhiljaa. En olisi kestänyt sitä kaikkea yhtäkkiä.

Tässä minä olen kolme vuotta myöhemmin, työkyvyttömänä keskivaikean aivovamman ja hankalien kipuoireiden kanssa. Olen kuitenkin hengissä. Minua lohduttaa niin paljon se, että olemme päässeet Rukalle onnettomuuden jälkeen useamman kerran. Se on mahtava paikka ja sinne mieli halajaa aina uudelleen. Ja vielä upeampaa on se, että poikani kykenee jälleen laskemaan. Se on minulle aivan paras ilo, mikä tuo syvästi lohtua sydämeeni.

Asiat eivät tosiaankaan mene aina niin kuin sinä itse haluat tai suunnittelet. Elämän edessä on joskus nöyrryttävä ja taivuttava, niin kuin se haluaa asioiden menevän. Tänään, tasan kolme vuotta toista elämää, joka on aivan toisenlainen kuin olisin koskaan edes osannut kuvitella. 

Elämä on ihan hyvä näinkin, en valita enkä voi muuta toivoa. Olen hengissä, se on suuri ihme, josta olen kiitollinen. Elämä jatkuu näin, hitaammin, rauhallisemmin, vammojen ja kipujen siivittämänä. 


Tuosta rysäyksestä jäi minulle ikuinen jälki, näkymätön tosin. Nimittäin kummajainen nimeltä aivovamma, johon olen joutunut tutustumaan ja jonka kanssa on elettävä. Tuota kummajaista en saa karistettua itsestäni pois, vaikka haluaisin. Kaikesta huolimatta elämä jatkuu, yhtä matkaa näkymättömän kanssa...

Olen saanut toisen mahdollisuuden, se tekee minut onnekkaaksi. Jokainen päivä on minulle suuri lahja ❤️

Tuona hetkenä olivat enkelit todellakin paikalla ❤️ Kiitos siitä❤️


❤️:lla Minna







Kommentit

  1. Oot hurjan vahva ja sulla on upea suhtautuminen elämään!

    Pitäisi osata arvostaa sitä mitä on, koska kaikki voi tuhoutua hetkessä eikä mikään ole varmaa.

    Voimia sulle joulun aikaan ja kivuttomia hetkiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 💖 Jostain ihmeellisesti sitä voimaa kumpuaa... Elämä on juuri tänään, tässä ja nyt.
      Mukavaa joulun aikaa myös sinulle!

      Poista
  2. Kiitos näistä teksteistä, nämä antavat hurjasti voimia itsellekin. Reilu vuosi sitten sain onnettomuudessa aivovamman. Olen nuori ja tottakai se oli kova isku kun ei kaikkea pystynyt samaan tapaan tekemään kuin ennen. Silti kiitollinen että saan jatkaa elämää, pääosin hyvää sellaista. Tsemppiä kaikkeen tulevaan ja jatka kirjoittamista, käyn aina lukemassa!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei. Kiitos sinulle palaitteestasi ja paljon voimia sinulle myös. Minulla ollut taukoa kirjoitramisessa tänne, mutta yritän jatkaa voimieni mukaan. - Minna

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit