Toivonkipinöitä

Sadepisarat tanssivat katolla, veden pohina vaan yltyy... Pienenä tyttönä minulle kerrottiin, että sateella taivaanisä kastelee kukkia, miten ihastuttavaa...


Vesipisaroiden tanssi saattaa jotakuta rauhoittaa, mutta minulle se saa aikaan järkyttävän tuskaisen tunteen. Tätä olen tainnut valitella ennenkin ja useaan otteeseen. Kosteus ja matalapaine ovat hermokipujen juhlaa. Silloin ne oikein ryöpsähtävät valloilleen ja tekevät kroppani jäykäksi ja kovin sairaantuntuiseksi. Silloin elämääni laskeutuu tumma verho ja elo tuntuu suorastaan helvetilliseltä.

Silti kaikesta huolimatta hommat olisi pyörittävä, kaiken maailman asiat ja elämään kuuluvat systeemit, niitä ei karkuun pääse.  Tässä tilanteessa tulee väistämättä mieleen, että olen valmis popsimaan aivan mitä käteeni löydän, jos siitä saisi helpotusta. Ensimmäisenä kaivan pipon päähän, etsin lämmintä ja leivinuunin kuve on huippupaikka, jos se lämmin. Pitkät villasukat saavat olla jalassa yötä päivää. Seuraavaksi vuorossa on mikroon laitettavat lämpöpakkaukset, sauna ja tietenkin kipulääkkeet. Keinoja on, mutta ne eivät vie ikävää tunnetta kokonaan pois, joten loppujen lopuksi jää vain jäljelle se, että kivuttomuutta täysin turha haikailla. Sen kanssa on opittava elämään.

Välillä vilkuilen säätiedotuksia sillä silmällä, että milloin mahdollisesti hiukan helpottaa. Siihen on taas totuttava, että talvi on kohtalaisen pitkä ja oikukas, tulossa on haasteita. Jostain on ammennettava se voima, joka kantaa vaikeimpien aikojen ylitse.


Olen menossa maanantaina jälleen lääkäriin, tällä kertaa fysiatrille. Sitäkin olen ennättänyt miettimään, että miksi ihmeessä ihminen on pitänyt pilkkoa palasiin ja on olemassa erikoistuneita asiantuntijoita. Jokainen hallitsee palan ihmisestä, kenellä on vastuu kokonaisuudesta? Se jää loppuviimein potilaalle itselleen, näin väitän. Ja kun sanotaan, että ihminen on kokonaisuus ja näin muuten kokemukseni myötä on asian laita. Niin miksi ihmeessä kaikki on pitänyt palastella? Ihannoin kiinalaista lääketiedettä, siinä on niin paljon hyviä ajatuksia. Kiinalaisessa lääketieteessä ihminen nähdään tapahtumakenttänä, jossa kaiken aikaa prosessit vaikuttavat toisiinsa. 

Taas selitän samat asiat ja taas tutkitaan, niitä samoja neurologisia testejä tietenkin. Turhauttavaa, mutta silti niin tärkeää. Minun on saatava asioita eteenpäin ja ehkä kipuihin löytyy jotakin selityksiä. Siinä toivossa odottelen maanantain käyntiä. 

Tästäkin on kokemuksia, kun oikein kipu yltyy sietämättömäksi, kun en enään tahdo jaksaa... Joudun hakeutumaan sairaalaan ja mikähän on se viimesijainen apu? Silloin ei ole enään muuta mahdollisuutta kuin joudun tippaan ja jos sittenkin kipu vain yltyy, niin viimeksi annettiin nestemäisenä Diapamia. Taju lähti, nukuin sen jälkeen 4 tuntia, kunnes heräsin sekavana. Näin saatiin kipu hetkeksi katkaistua, muuta apua ei ollut tarjolla. Oikeasti, en tahtoisi millään itseäni tuohon pisteeseen, se oli kokemuksena järisyttävä. Sairaalaan hakeutuminen on todellakin aivan viimeisen pakon edessä. Siksi lääkäriin meno on täynnä uusia toiveita aina, jos nyt saisin jotain sellaista, jotain syitä tälle kaikelle. Mitä olisi tehtävissä? Mitä on vialla? Voidaanko jotain tehdä tilanteeni eteen? 


Kunpa oikeasti voitaisiin tehdä jotain, sitä tietenkin toivon. Huh, toisinaan niin kyllästyttää tämä kaikki epätietoisuus, jopa uuvuttaa. Jostain aina saan sitä voimaa ja asiat jopa saattavat nytkähtää ihan hituituisen verran eteenpäin. Jospa jotain selviäisi taas maanantaina, toivon...

Tätä tämä on, taas toivon lääkärikäynnin olevan minulle suotuisa. Eihän se lääkärissä ramppaaminen mitään herkkua ole, mielelläni pysyisin kaukana niistä paikoista. Turhaan en ole koskaan valitellut, kuka nyt huvikseen edes haluaisi sinne mennä. Tosipaikan edessä on ollut nöyrtyminen, lukuisia käyntejä on pitänyt käydä tässä muutaman viime vuoden aikana. Niistä muistoina on mapillinen papereita. 

Toivoa on niin kauan, kuin on elämää. Näinhän se on. Vaikka olisi tummista tummin hetki, niin muistathan sen ❤️ Toivonkipinät ovat sanoinkuvaamattoman pieniä ja säkenöiviä, ne saavat ihmeitä aikaan ❤️ Jaksathan uskoa niin, niin minäkin yritän.

Kommentit

Suositut tekstit