Niin se vain on

On vain jaksettava tsempata, itseänsä eteenpäin työntää. Yritän keskittyä hetkeen ja tilanteeseen, mutta kun tulee monia asioita yhtäaikaa... Se onkin sitten haastavaa hallita tilannetta. Arki vaan on sitä, että tapahtumia ja tilanteita riittää, vaikka minä itse en tekisikään oikeastaan mitään. Elämässä on ärsykkeitä monia yhtäaikaa, niitä vain on. 

Kuva: Hanne Manelius

Olen äiti ja synnyttänyt tähän maailmaan kolme rakastettavaa lasta. Heidän elämä on läsnä jokainen päivä. Vaikka vain kouluun lähtemistä, tulemista ja menemistä, kavereita ja tyttöystäviä, mopoja ja tuunausta ja kaikkea mahdollista. Haluan olla edelleen mukana, vaikkakin toisenlaisena. Minulle arki on täynnä erilaisia ärsykkeitä, jotka ennen eivät minua uuvuttaneet, ne olivat itsestäänselvyyksiä elämään kuuluvia asioita. Tätä on vaikea ymmärtää ja hyväksyä, mutta niin se vain on.


En pääse karkuun tätä elämää, enkä kyllä haluaisikaan. Joten ei auta muu kuin yrittää sopeutua todellisuuteen. Entisiä aikoja en saa takaisin, on rakennettava uutta, etsien ratkaisuja ja sopetumisen avaimia. Kaiken tämän keskellä leijuu epävarmuuden pilvi yläpuolellani, asiat eivät ole selviä ja yksinkertaisia. Ne ovat paljon enemmän kuin stressi harmaantuvista hiuksista tai liian suurista kengistä. Joillekin nuokin ovat ongelmia, mutta ne tuntuvat varsin mitättömiltä verrattuna vaikkapa terveyshuoliin. Toki kaikki on niin kovin suhteellista.


Niin se vain on, että elämässä tulee vastaan kaikenlaista, harmia ja huolia riittää. Se on aivan normaalia, joillekin annetaan lastia kannettavaksi enemmän kuin toisille. Miten ymmärtäisimme heitä, joille lastia on annettu paljon? Miten kohtelemme heitä, jotka kärsivät ja yrittävät selviytyä jotenkin päivästä toiseen? Missä on inhimillisyys? 


Osaammeko jättää oman itsekkyyden taka-alalle, kykenemmekö ojentamaan auttavan käden? Vai ryhdymmekö ilkeäksi ja käytämmekö tilaisuutta hyväksi? Niin se vain on, että käytyäydymme eritavoin erilaisissa tilanteissa. Tästä minulla on kokemusta, eräs pitkäaikainen ystävä muuttui onnettomuuden jälkeen hirviöksi minua kohtaan. Olin auttavainen kuuntelija ja tuki, mutta kun vammauduin, asiat muuttuivat päälaelleen. Sain kuulla olevani hirveä ihminen ja kaikkea muuta. Yritin pyytää anteeksi olemassa oloani ja kertoa aivovammasta, jolle en mahda mitään. Niin se vain on, että meillä jokaisella on omat tapamme suhtautua kriiseihin, haasteisiin ja ongelmiin. 

Mielestäni paras, osuvin ja tärkein ajatus on se tuttu, että kohtele lähimmäistäsi niin, kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan... Se on yksi paras elämänohje, mihin olen ikinä törmännyt. Toivon niin, että muistat sen kaikkina hetkinä, kaikissa tilanteissa. Sillä niin se vain on, että emme tiedä huomisesta päivästä, se on arvoitus tänään ja huomenna se on todellisuutta.


Näihin tunnelmiin, 

haluan sytyttää toivon kynttilän,

aina on toivoa, 

niin kauan

Kuin on elämää.

Minna


Kommentit

Suositut tekstit