Terveisiä työkokeilusta 1

Sitä mietin, että pääsen onnekseni parhaaseen mahdolliseen työpaikkaan kokeilemaan. On niin vapauttavaa, kun ei tarvitse jännittää työntekijöitä, fyysisiä tiloja, koska tiedän mihin olen menossa. Se on muuten iso asia, joka helpottaa minua suunnattomasti. Minun energiani eivät kulu siihen, että yritän muistella ja tutustua henkilökuntaan tai tiloihin. Ja sekin helpottaa, kun työyhteisö ei ole liian suuri. Minun on turvallista astua työelämän syövereihin traumaattisen kokemuksen jälkeen, vajavaisena ja aivovammaisena. 

Yritän rauhoittaa mieleni ja lähden katsomaan sitä, mihin kykenen. Eihän sitä voi tietää ennen, kuin kokeilee. En pidättele tunteita, sallin ne. Helppoahan tämä ei ole, koska asiaan liittyy niin paljon kipukohtia. Yritän tehdä parhaani, enempää en voi.  Kiitos kaikesta tuesta ja avusta, upeat ammattilaiset. En ole yksin tässä haastavassa tilanteessa. Minä aion selviytyä tästäkin, niin kuin se vain on mahdollista. Katsotaan sitten, mihin mahdollisuuteni yltävät.

Tämä nainen otti tuntia aiemmin iltalääkkeen kipuun, jotta olisi pirteämpänä aamulla. Näin hän valmistautui huolella tulevaan aamuun.  Aamut ovat olleet haastavia, koska käynnistyminen on hidasta. Kaikki vaatteet oli valittu jo illalla ja laukku odottamassa eteisessä. Nukuin hyvin yön, kiitos eilisen fysioterapian. Fysioterapeutti sai kehoni rentoutumaan ja näin kiputilannetta helpottumaan. 

Aamu oli kieltämättä kaaosmainen, koska en kykene hallitsemaan laajoja kokonaisuuksia. Yritin kovasti rauhoittaa mieltäni ja tehdä yhden jutun kerralla. Kävin Lucan kanssa aamukävelyllä, metsäretki tuntui tänään erilaiselta. Yritin pysyä rauhallisena, Luca selvästi vaistosi erilaisen aamun. Aamukahvit maistui samalta, huippua! Olin valmis tulevaan päivään.

Olipa mielenkiintoista avata työpaikan ovi, olin hyvällä fiiliksellä. Pujahdin suoraan työpaikan tiimipalaveriin. Siinä istuin, yritin kuunnella, olla mukana ja ihmetellä. Kaikki meni sujuvasti, kunnes 50 minuutin jälkeen olin aivan väsynyt. Päässä pyöri, en saanut kunnolla sanoja suustani. Mietin siinä, että en muista siitä palaverin sisällöstä ja yksityiskohdista mitään.  Kaikki energiani meni siihen, että jaksoin olla läsnä puheensorinan keskellä. Päässä ja takaraivossa jyskytti, olin valmis kaatumaan sänkyyn. Pääsin onneksi kotiin. Minulla oli tyhjä olo, että näin se sitten alkoi. Kotona menin suoraan sänkyyn peiton alle, päätä jyskytti, lepo oli tarpeen. Ajattelin, että näin tänään ja perjantaina uudestaan. Nukuin 2,5 tuntia, sen jälkeen olo oli taas parempi.

Ei sitä oikein uskoa voi

ehjänä ulkoisesti,

mutta silti aivan romuna.

Kaikki ei ole sitä,

miltä näyttää.

Miten voi ihminen pienestä

väsähtää,

Kuinka vain läsnäolo uuvuttaa.

Miltä se tuntuu,

kun pysyy pystyssä kahdella jalalla

silti huojuttaa, keinuttaa

ja pää on pyörällä

kuin karusellissa.

Eikä ole tosissaan

edes pyörinyt laisinkaan.

Ei sitä saata uskoa,

mutta näin vain on.

Tämä kummajainen nimeltään

on aivovamma.

(Minna)

Voin jo todeta yhden päivän jälkeen, että kotona jaksaminen on heikentynyt. Nukun paljon enemmän, asioita jää kesken ja hajamielisyys on lisääntynyt. Pääeteisen lattialla oli iso mytty takkeja, olin aikonut ne edellisenä päivänä järjestää siististi kaappiin. Siinä se mytty lojui vielä seuraavanakin päivänä. Ei ollut voimia, unohdin.

Perjantaihin oli kerättävä jotenkin voimia, kipuja oli taas enemmän ja torstai-perjantai välisen yön nukuin villapipo päässä, heräsin aamuyöstä kipuihin. Yritin levätä ja kerätä voimia työkokeiluun. Sen verran oloni oli huono, että en halunnut ottaa riskiä, lähdin jalan. Olin levollisella mielellä, mukava oli taas lähteä kodin ulkopuolelle, vaikkakin vähän rankkaa. Tänään seurasin tietokoneelta teams-palaveria. Ihana oli nähdä tuttuja kasvoja ja toisaalta tuli ikävä, haluaisin olla osa tuota porukkaa. Aikani siinä seurailtua ymmärsin sen, ettei minusta ole. Sanat ja asiat valuivat ohitseni, väsähdin enkä muistanut palaverista yksityiskohtia. Tunnin jälkeen olin valmis kotiin levähtämään. Takki jäi muuten sinne, en muistanut sitä ottaa. Näin tänään.

Tämä nainen on kokenut jotain sellaista, mitä ei ikinä olisi osannut kuvitella etukäteen, ei kolme vuotta sitten eikä vielä viime viikollakaan. Totean, että nämä ajat ovat minulle rankkoja, minun on kestettävä. Minun on jaksettava olla utelias, nythän selvitetään työkykyäni. En kykene ihmeisiin, teen sen minkä voin. Tätä on elämäni juuri nyt, keskivaikean aivovamman kanssa. Työlästä, byrokratian viidakkoa, selviytymistä, jaksamista, kipuja ja kaikkea muuta. Asiat ovat niin, niin kuin ne ovat. Nyt kohti viikonloppua ja parempia päiviä ❤️Hyvää viikonloppua sinulle❤️

Joskus on luovuttava niistä,

rakkaistakin asioista

suljettava ovia sellaisia,

joita et tahtoisi.

Joskus on vain periksi annettava 

niillekin,

joista tahtoisit kiinni pitää.

On luovuttava

Ja ovia suljettava,

irti päästettävä

siinä toivossa,

että sinulle järjestyy muuta,

merkityksellistä

ja aivan uutta.

(Minna)