Romuna

 

Tervehdys,

Kaikki te ihanat blogini lukijat!

Ihmettelette ehkä sitä, miksi on hiljaista. Minun voimavarani ovat tällä viikolla huvenneet jonnekin muualle, aloitin työkokeilun. Joudun vastakkain sen tosiasian kanssa, että minulla on oikeasti aivovamma. En jaksa siinä määrin, kuin toiset terveet kanssakulkijat. Kirjoitin seuraavan runon ensimmäisen työkokeilupäivän jälkeen. Se ehkä kiteyttää kaiken sen, miltä minusta tuntuu...

✨💛✨💛✨💛✨

Ei sitä oikein uskoa voi

ehjänä ulkoisesti,

mutta silti aivan romuna.

Kaikki ei ole sitä,

miltä näyttää.

Miten voi ihminen pienestä

väsähtää,

Kuinka vain läsnäolo uuvuttaa.

Miltä se tuntuu,

kun pysyy pystyssä kahdella jalalla

silti huojuttaa, keinuttaa

ja pää on pyörällä

kuin karusellissa.

Eikä ole tosissaan

edes pyörinyt laisinkaan.

Ei sitä saata uskoa,

mutta näin vain on.

Tämä kummajainen nimeltään

on aivovamma.

(Minna)

✨💛✨💛✨💛✨

Kuulette lisää ajatuksiani ja onnistumisiani aivan varmasti. Nyt hiukan kerään voimia. Siitä olen hyvilläni, että kykenen kirjoittamaan, saan purettua sisältäni mietteitä sanojen ja lauseiden muodossa. Se on hyvä kanava selvitä tässä monimutkaisesta viidakossa.

Kiitos siitä, että jaksatte kulkea mukanani tällä polulla. Olen saanut taas ihania palautteita liittyen tähän Poluilla elämän-blogiin. Kiitos ❣️

Tämä polkuni ei ole aivan yksinkertainen ja helppo, se on monien mutkien ja kivien taival. Uskon, että selviän tästä kaikesta, asiat menevät omalla painollaan niin, niin kuin ne menevät. 

Parhain terveisin 

Minna