Miten naisen käy?

Niinpä, kysymys on avoin ja siihen ei ole vastausta. Sen näyttää aika, miten minulle käy. Minä en voi vaikuttaa lopputulokseen, koska sen sanelee aivovamma. Tuo kummajainen, joka on tullut luokseni kolarin seurauksena ja joka aikoo jäädä, olla osa minua loppuelämäni. Siltä se vähän näyttää ja vaikuttaa. Miten minun pitäisi asiaan suhtautua? Tähän suhtautumiseen ei ole kyllä yhtä ja yksinkertaista vastausta, koska olemme erilaisia yksilöitä. Siihen vaikuttaa niin moni tekijä mm. persoona, elämänkokemus, taustat...


Minä olen alusta saakka suhtautunut tilanteeseen avoimesti ja vastaanottavasti. Olen käsitellyt asiaa paljon ammattiauttajien kanssa. En ole jäänyt murehtimaan tapahtunutta, olen yrittänyt kasata itseäni uudelleen, voimavarakeskeisesti. Ja suunnannut ajatuksiani niihin myönteisiin asioihin, joita elämässäni kolarin jälkeen on.

Myönnän sen, että aina se ei ole yhtä helppoa olla sinut tilanteen ja itsensä kanssa, vaikeina päivinä on jaksettava ajatella, mitä hyvää ympärilläni kuitenkin on. Kiitollisuus kannattelee minua huonojen ja kipeiden päivien ylitse. Tunteille ja muistoille en mahda mitään, ne tulevat luokseni hiipien ja varoittamatta. Minun on otettava ne vastaan, hyväksyttävä tosiasiat ja käsiteltävä tunteita, siihen tarvitsen ammattiapua. Yksin en kykene.

Nyt olen tilanteen edessä, palaan kokeilemaan työelämää vakuutusyhtiön toimesta. Voin kuvitella, että ensimmäinen päivä jännittää, se on täynnä risteileviä tunteita. Edellisen kerran työelämässä olin viranhaltija, joka vastasi palavereista, organisoi ja päätti asioista. Nyt olen kuin koulutyttö ja opiskelija, joka kokeilee työelämää. Niin, elämä on. Näin se joskus menee ja kulkee omia polkujaan.  On vain hyväksyttävä ja yritettävä, nöyränä ja vajavaisena, vammaisena.

Psykologini osuvasti ja hienosti tsemppasi minua, että ole utelias suhteessa itseesi, asenteella "katsotaan miten naisen käy". Näin juuri, innostuin ajatuksesta kovasti. Minun on nostettava teleskooppivapa ylös ja oltava utelias. Mielenkiintoinen tilanne, en ole tällaisessa vielä ollutkaan. Tutkitaan, että miten jaksan ja selviydyn? Mihin minusta on? Pärjäänkö työelämässä?  Riisun kaikki ennakkoluulot pois ja olen mikä olen. Katsotaan mihin riitän ja kykenen, sen aika näyttää. Heitän epämukavan ja ennakkoasenteellisen viitan harteiltani, eikö joo?

Kuva: Hanne Manelius

Katsotaan nyt, miten naisen käy? Sen tulen tietämään ja myös te blogini lukijat lukemaan tämän syksyn kuluessa. Työkokeilun on määrä kestää kolme kuukautta. Siispä uteliain miettein kohti tuntematonta. Tietenkin kaikki peukut pystyyn, että ihme tapahtuisi. Sitä ihmettä toivoessa kuluu seuraavat päivät, viikot ja kuukaudet. Toisaalta toinen näkökulma on se, että todellisuus tulisi näkyväksi. Se todellisuus, jossa jokainen hetki joudun elämään. En tiedä, miten tämän naisen käy...

Kommentit

Suositut tekstit