Apua on vaikea pyytää

Lämmin aurinko hehkuu taas taivaalla ja saa minut valoisammalle mielelle, toisaalta olen tänään pohtinut auttamista useista näkökulmista. Se koskettaa minua itseänikin ja monia läheisiäni, auttaminen on ollut osa minua ennen onnettomuutta, nyt en enää kykene siinä määrin auttamaan muita, kun oma selviytyminenkin on haasteellista. Paitsi, että kykenen kastelemaan ystäväperheen kukat ja teen sen mielelläni. Pienen avun heille suon ja minulle se hyvän mielen tuo.

Tiedätkö sitä tunnetta, kun olet aina halunnut pärjätä itsenäisesti? Avunpyytäminen ei ole tullut mieleenkään, kun kaikki tehdään itse ja mielellään alusta loppuun saakka. Ja mitäs sitten, kun et yhtäkkiä kykenekään tähän sankariuteen enään? Minä en ole psykologi, siksi en lähde tätä asiaa sen enempää analysoimaan, miksi avunpyytäminen on niin vaikeaa? Olisi kyllä kiinnostavaa saada tähän vastauksia viisaammilta.

Elämää ei vain voi millään ennustaa tai ylipäätään elää niin, kuin haluaa. Elämä saattaa yllättää niin, kuin se minulle teki. Ja olen saanut kokea ja tuntea sen karulla tavalla. Minäkin olin sellainen, tein asiat itse, suoritin, touhusin ja tein. Olin supertehokas, apua en itse pyytänyt. Autoin työssäni ja autoin mielelläni myös vapaa-aikanani muutamaa ystävääni. Ja mitä siitä olen saanut? En yhtään mitään, en kruunua päälaelleni enkä mitään muutakaan.

Mikä ihme siinä oikeastaan on, että pitää kaikki itse tehdä? Miksi avun pyytäminen on niin vaikeaa? Myönnän sen, että sitä se tahtoo olla edelleenkin. Nimenomaan se pyytäminen, että joku toinen tekisi puolestani. Se on haastavaa, kun joutuu tunnustamaan oman heikkouden. Sille ei voi mitään, kun ei kykene, niin ei kykene. Olen sitä tässä muutaman vuoden nyt harjoitellut ja yrittänyt olla asian kanssa sinut. 

Ehkä aika tekee tehtävänsä, että sitä pikkuhiljaa alkaa hyväksymään tosiasioita ja nöyrtyy niiden edessä, näin voisin todeta. Enää ei tunnu niin riipaisevalta, jos joku toinen laittaa pyykkikoneen päälle, pesee ikkunat, pyyhkii lattiat jne. Edelleen se avun pyytäminen on hankalaa, jos minun pitäisi pyytää jotakuta tekemään asioita puolestani. Ei hemmetti, tuntuu riipaisevalta. Tilanne on helpottunut siltä osin, että "jotkut ihanat" kysyvät ja tekevät vain hommia, se ei tunnu enää pahalta. Olen kiitollinen avusta, niin kiitollinen.  Vaikka se pikkuisen sisälläni kuohuttaa, tulee tunne, että minun pitäisi nyt tehdä ja yrittää. 

Se tuntuu mukavalta, kun minulle sanotaan, että lepää vain, ei sinun tarvitse, huilaa... Silloin saan ikään kuin luvan kanssa vain olla. Siltä se tuntuu, koska välillä oikeasti riipaisee se oma saamattomuus ja tekemättömyys. Ei ole helppoa olla vajavainen, ei sitten ollenkaan. Varsinkaan kun kaikki somekanavat ovat täynnä kuvia ja kehuja siitä, kuinka paljon on poimittu lakkoja, vattuja, mustikoita, kuinka on tehty sitä ja tätä vielä sitäkin. Koostuuko tämä elämä ainoastaan suorituksista? Välillä kysyn itseltäni, kun somea selaan. Saanko oikeasti olla tekemättä mitään, voinko todeta ääneen väsymykseni, olemiseni vain?

Minä en voi kehuskella  suorituksillani, koska niitä mahtisuorituksia ei liiemmin ole. Osaan silti olla kiitollinen siitä, että meilläkin on ainakin kaksi ämpäriä mustikoita pakkasessa. Osaan aidosti olla kiitollinen siitä, että olen näinkin hyvässä kunnossa, kuin olen. Elämä on niin kovin suhteellista, olen kiitollinen elämälle. Olen suuresti kiitollinen kaikesta avusta, jota olen saanut. Minun on liian vaikea sitä vieläkin aina pyytää, mutta silti olen apua saanut. Katselen läheltä omia vanhempia, heidänkin on vaikea pyytää apua vaikka sitä kovasti tarvitsevatkin. Joten katsele ympärillesi avoimin silmin, jos huomaat läheisesi avun tarpeen, tee hänelle pieni palvelus. Sen ei tarvitse olla isokaan, se merkitsee hänelle monin verroin enemmän. Emme pyydä itse useinkaan  apua, vaikka sitä tarvitsisimme. Sinä voit ojentaa auttavan kätesi, jos huomaat läheisesi olevan avuntarpeessa. Pieni apu antaa hyvän mielen myös itsellesi.

Haluan toivoa auringon hehkua meidän jokaisen sydämiin, valoisaa mieltä ja rohkeutta ojentaa auttavan käsi silloin, kun sitä tarvitaan...


Auringonkukkaisin terveisin 

Minna


Kommentit

Suositut tekstit