Aivovammaisen elämää

Aivovammaisen arki on sitä, että olet saanut elää yhden ainutlaatuisen ja tapahtumarikkaan päivän, niin sen jälkeen tulee pudotus aivovamman todellisuuteen. Yksinkertaisen totuudenmukaisesti näin on juttu, arki astuu taas esiin.

Miten niin? En tiedä, miksi on näin, siihen osaa vastata viisaat ammattilaiset. Minä kerron kokemuksesta ja siitä, minkälainen on aivovamma, kuinka se ilmenee käytännössä. Päiväni on ollut uusia kokemuksia ja elämyksiä täynnä, jaksoin pinnistellä päivän. Nautin jopa kaikesta näkemästäni, väsymyksestä huolimatta. Unohdin jopa hetkeksi koko vamman, se on oikeastaan se paras hetki. Ne hetket, kun unohdan olevani vajavainen, kolarissa kolhiutunut, aivovammainen ja työkyvytön. 


Nyt sitten olen kaikkea muuta kuin normaali, koska pääni on kuin muurahaispesä ja iso sellainen. Olen  kierroksilla, en hallitse itseäni. Päässäni vilisee, en kykene rauhoittumaan ja olo on hyvin rauhaton. Voit vain arvailla, kykenenkö nukkumaan? No, en tosiaankaan. Oloni on levoton ja päätä särkee. Pää on jollain tapaa ylivirittynyt, tunne on epämiellyttävä. Olen yliväsynyt, tämän vuoksi lepohetket ovat tarpeen.

Siltikään en vaihtaisi hienoja kokemuksia ja elämyksiä pois. On mahtavaa saada elää hetken niin kuin normaalit ihmiset ja on ihanaa kaikesta huolimatta nähdä uusia elämyksiä. Tunne on enemmänkin kuin mitä osaan kuvailla, se on kiitollisuutta, onnea ja toiveikkuutta. 


Toisaalta nämä aivovamman oireet muistuttavat minua siitä, että en voi elää normaalia elämää. En kykene ja jaksa kovin paljon, tarvitsen lepoa ja säännöllisyyttä. Elämäni on silloin tasapainoista ja voin paremmin. Oireet muistuttavat minua myös siitä, että päivän reissut ovat aivan tarpeeksi. Pidemmillä matkoilla on muistettava riittävä lepo. Aivovammaisille ovat nämä asiat hyvin tuttuja, koska nämä ovat varmasti niitä hyvin yleisiä ja tavanomaisia oireita. Haluan näistä kirjoittaa, koska se auttaa ehkä paremmin ymmärtämään tätä näkymätöntä vammaa. Väsymys ei ole keksittyä tai näyttelemistä, se on paljon enemmän kuin normaali väsymys. En mahda sille itse mitään. Se iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta. Puhumattakaan siitä, että on rasittanut itseänsä liikaa ja unohtanut levätä. Se olotila on todellakin kuin pää olisi joku painekattila tai muurahaispesä, näin kuvailisin oloa.


Silti nautin niistä hetkistä, kun saan kokea, elää ja unohtaa hetkeksi olevani aivovammainen. Yritän nyt saada pääni rauhoittumaan ja päästä asettumaan lepoon. Rauha ja lepo ovat parasta lääkettä. Palautuminen rasituksesta vie oman aikansa. Minun on levähdettävä ja kerättävä voimia, koska jo arjesta selviytyminen on rankkaa. Silti haaveilen ja unelmoin uusista, pienistä ja ihanista kokemuksista. Ne tuovat iloa, antavat elämän voimaa, vievät ajatukset uusiin elämyksiin ja auttavat minua jaksamaan. 

Haluan kaikella ystävyydellä todeta myös sen, että aivovamma ei ole tarttuva sairaus. Aivovammassa on kysymys mm. vireydensäätelyn häiriöstä.  Älä pelkää minua ja muita aivovammaisia. Voit kohdata meidät aivan kuten muutkin ihmiset, normaalisti. Sinulta tarvitaan ehkä enemmän ymmärrystä siihen, että jaksat seisoa aivovammaisen rinnalla. 

❤️:lla Minna

 

Kommentit

  1. Olipa jotenkin todella liikuttava teksti. En koskaan tiennyt, että aivovammaan liittyy noin paljon väsymystä.
    Tämä teksti on todella selkeästi ja hyvin kirjoitettu ja antoi minulle valaisevan näkemyksen siitä, mitä elämä aivovamman kanssa voi olla.

    Väsymys on minulle tuttua masennukseni kautta. Aivovammaan liittyvä väsymys on varmasti täysin erilaista, mutta kokemus väsymyksestä ei välttämättä ole kovin kaukana toisistaan.

    Minulla on päiviä kun en jaksaisi nousta edes sängystä. Suihkussa käyminen ei tule kuuloonkaan, ihan liian rankkaa. Tukka on harjaamatta ties kuinka monen päivän ajalta, kun ei vaan saa itsestään mitään irti.
    Se yksi virastopuhelu, joka nyt vaan on pakko hoitaa, tuntuu urheilusuoritukselle...

    Väsymys on raskas taakka kantaa...

    Kiitos sinulle Minna jälleen kerran loistavasta kirjoituksesta :)

    https://redeliinanrojukoppa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Voi, kiitos paljon palautteestasi❤️ Masennukseen liittyy varmasti paljon samoja elementtejä, näin ajattelisin. Myös se, että molemmat ovat ns. näkymättömiä vammoja...on aivan eri asia, jos on jalka kipsissä kuin se on pään sisällä...

    Minulle tämä kirjoittaminen on erittäin terapeuttista, makaan sängyllä selälläni ja näpyttelen kännykkään tekstiä, silloin kun siltä tuntuu. En kykene isoa ruutua tuijottamaan, se on vaikeaa. Voi tuntua hassulta, mutta kännykällä kykenen pienessä koossa hahmottamaan paremmin tekstiä.

    Terveiseni:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa hyvin sanottu tuo, että molemmat on ns. näkymättömiä sairauksia. Tuntuu ainakin oman masennuksen kohdalla, että juuri tuon näkymättömyyden takia, omaa sairauttaan joutuu tämän tästä selittelemään ja todistelemaan ihmisille. Ja mielisairaudet ovat ikävä kyllä vieläkin jotenkin tabu...

      Ihanaa että olet löytänyt kirjoittamisesta terapiakeinon itsellesi <3

      Poista
    2. Ymmärrän ja jaan tuon tunteen, kun joutuu selittämään/todistelemaan omaa vointia ja tilannetta... Näkymättömän vamman vitsaus.

      Uskon, että sinullekin kirjoittaminen antaa paljon, tsemppiä:)

      Poista
    3. "Näkymättömän vamman vitsaus" on niin loistava termi, että saatan käyttää sitä jopa jonkin tulevan postauksen otsikkonakin!!

      Olen kirjoittanut aina. Muistan kun pienenä viimein opin itse kirjoittamaan, kirjoitin tarinoita joita sitten luin äidilleni. Oon kirjoittanut lukuisia eri blogeja, päiväkirjaa, kiitollisuuspäiväkirjaa, you name it. Kirjoittaminen on todellista terapiaa ja minusta jokaisen pitäisi kirjoittaa tavalla tai toisella! :)

      https://redeliinanrojukoppa.blogspot.com/

      Poista
    4. Upeaa:) Näin on, eihän niitä ole pakko toisille julkaista, jos ei halua. Terapeuttista todella!

      Leppoisaa lauantaita!

      Poista
  3. Rohkea ja valaiseva kirjoitus sekä hyvä muistutus siitä, että ihmisestä ei voi koskaan päällepäin tietää mitä hän käy läpi. Ethän lopeta kirjoittamista.

    Ja hienoa, että aivovammastasi huolimatta jaksat jatkaa unelmointia, oli kyse sitten miten pienistä tai suurista asioista tahansa.

    VastaaPoista
  4. Kiitos paljon, en lopeta kirjoittamista, koska se on yksi tärkeimmistä voimavaroistani:)

    Se pitää minut elämässä kiinni, tärkeää terapiaa. Kiitos vielä kommenteistasi.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit