maanantai 27. heinäkuuta 2020

Aamu ja uusi päivä

Aamulla, kun vesipisarat tanssivat katolla ja päässä on tunne, kuin olisi junan alle jäänyt... Tekisi niin kovasta mieli etsiä lämmin villapipo päähän ja vetää lämpöinen peitto korville. Nukahtaa ja herätä vasta, kun aurinko paistaa ja lämpö tunkeutuu jokaiseen soluun...


Niinpä, se ei ole vaan mahdollista. Se on sitä toiveajattelua. Luca tulee sängyn viereen ja katsoo minua ruskean suloisilla silmillään, pyytää minua ulos lenkille. Minun on noustava, aivan oikeasti säällä kuin säällä, otettava jokainen päivä vastaan. Kelistä ja voinnista riippuu meidän tahti tuolla lenkillä, joskus on hitaampaa, rauhallisempaa ja sen Luca hienosti ymmärtää. Hän vaistoaa minun tilanteeni.

Siellä ennätän pohtia monenlaista, metsän syleilyssä kumisaappaiden läiskyessä märällä polulla sekä kaatosateen säestämänä askeleitamme. Kaikesta huolimatta on hienoa, että jaksan nousta sängystä huonoinakin aamuina. Sitten on vuorossa aamukahvit ja usein hyvin verkkaisesti, lepään ja huilailen. Uusi päivä on alkanut, minulla on rytmi, joka auttaa ja kannattelee päivästä toiseen. 


Pidän tärkeänä aamulenkkiä luonnossa, koska saan itselleni niin paljon, luonto hoivaa mieltäni ja tasapainottaa oloani. Huomaan sen niin selkeästi juuri niinä huonoina aamuina, olen tyytyväinen lopulta siihen, että nousin ja lähdin liikkeelle. Tunnustan, että ei se ole aina kovin helppoa, vaatii ponnisteluja nousta huonona aamuna uuteen päivään. Se ehdottomasti kannattaa! Tunnustan sen, että minulla sänkyyn jääminen helposti liikuttaisi myös mielen alavireiseksi ja melankoliseksi. Mieluummin annan metsän ja luonnon syleillä minua ja mieltäni, hoitaa ja parantaa. Se tuntuu niin hyvältä. 


Lepäilen päivän mittaan ja kerään voimia. Pidän tärkeänä tosiaan sitä, että päivä lähtee käyntiin tutuilla ja totutuilla aamurutiineilla. Tarvitsen tahdonvoimaa sadepäivänä ja kivuliaana, mutta ehdottomasti on parempi nousta ja aloittaa uusi päivä. Toisinaan päivä voi olla verkkainen, aikaansaamaton, haastava, kivulias ja kaikkea vähemmän mukavaa, mutta sekin on ihan ok. Tarkoitus silläkin päivällä, kuten niillä sadepäivilläkin.  Luonto on ainakin raikas ja omalla tavallaan kaunis. Kaatosateessa ennättää hyvin katsella vesipisaroiden tanssia vaahteran lehdille, mustikan varvuille ja haistella sateen tuoksua...


Meillä jokaisella on omat hyväksi havaitut tapamme ja rutiinimme, mutta haluan sanoa sinulle, joka et jaksaisi nousta aamulla sängystä, ehdottomasti kannattaa herätä uuteen päivään! Tee itsellesi rutiinit, ne kannattelevat sinua ja pitävät sinut elämässä kiinni. Voit lepäillä ja ottaa päiväunia, mutta aamulla nouse uuteen päivään avoimin mielin, vaikka se tuntuisi haasteelliselta. Ota uusi päivä vastaan vaikka pienellä kävelylenkillä tai aukaise edes parvekkeen ovi. Hengitä, kuulostele ja toivota uusi päivä tervetulleeksi...

2 kommenttia:

  1. Olipa ihana kirjoitus! Tai siis erittäin opettavainen. Mulla on oikein masentuneena taipumus jäädä sänkyyn ja nukkua 18 tuntia vuorokaudesta, eikä se todellakaan tee muuta kuin ahdistuksen. Eli ei se mitään lepoa ole, jos nukkumisella yrittää paeta omaa pahaa oloaan.

    Mulla on onneksi kaksi koiraa, jotka eivät tosin ole luonani joka päivä vaan käyvät välillä isäni luona pitämässä hänelle seuraa. :)
    Mut koira on loistava eläin henkiseksi tueksi, ja sitten vielä se, että on PAKKO lähteä ulos, oli keli ja vointi mitä tahansa. Ja metsä vaan piristää kummasti.

    Hieno kirjoitus ja kauniit kuvat, kiitos sinulle siitä ja voimia :)<3

    VastaaPoista
  2. Kiitos;) Huomaan kirjoittavani omista kokemuksista ja lähinnä ajatuksia ääneen, mutta samalla ne palvelevat meitä kaikkia, erilaisissa elämäntilanteissa olevia.

    Koira on aivan mahtava terapeutti. Voimia myös sinulle❤️

    VastaaPoista