Elämä numero 2 -sanoin kuvattuna






Mikään ei ole enään kuin ennen,
entisessä elämässä oli kaikki toisin.
Maailma näytti pääni sisältä katsottuna
niin kovin erilaiselta.
Miten kertoisin sen,
miten voisit sen ymmärtää.

Elän nyt toista elämää,
sitä kakkosta.
Yritän niin kovin räpistellä ja suoriutua.
Kieltämättä paineet ovat kovat, tunnustan.
En tiedä olisiko itselläni niinkään,
mutta ulkopuolelta, tästä yhteiskunnasta
se tulee.

Tiedätkö, kun keskuudessamme pitäisi suorittaa,
tienata, olla tehokas, paiskia niin kovasti
sitä duunia.
Kun et kykene, et sitten kerta kaikkiaan
pysty siihen kovaan elämän tahtiin.
Sinun vain pitäisi, tunnet sen nahoissaan.

Työkokeiluun mars, tai rahan tulo ja korvaukset päättyvät.
Voi hyvä taivas sentään,
tässä olisi ihan tarpeeksi toipua siitä rytäkästä.
Mikään ei ole todellakaan niin kuin ennen.

Hirveesti väsyttää,
kaikki tämä yhteiskunnan ralli.
Viime yönä meni kellon ympärys unten mailla,
ei sekään riitä.
On vain pakko jaksaa tätä kakkoselämää.

Mitään hätää ei olisi,
jos saisin pääni vaihtaa.
Eipä ole tätä varaosaa vielä keksitty,
vaikka paljon onkin.
Voi kunpa se olisi vain mahdollista,
pistäisin pääni kiertoon.
Tosin, kuka edes haluaisi vapaaehtoisesti
aivovammaisen päätä.

Tämä ei ole helppoa,
niin näkymätöntä ja kovin raskasta.
Olen kuluttanut kaikki, vara-akkuni loppuun,
siltä tuntuu.
Mikään ei taida enään muuttua,
vaikka kovasti yritän.
Silti vain työkokeiluun minut työntävät,
haluaisin sen vaihtopään.
Oikeesti ja aidosti.

Kukaan ei tällaisena selviä,
paineista, vaatimuksista, ennakkoluuloista.
Se on liian rankkaa,
jopa mahdotonta.
On vain pakko, sillä tämä on elämäni nykyään.
Mikään ei todellakaan tule olemaan
niin kuin ennen.

Tähän on tyydyttävä, sopeuduttava, asetettuva
tähän hetkeen ja tähän tällaiseen.
Tämä on se kakkoselämä,
minun elämäni.
Tiedän ja olen kiitollinen siitä,
että olen tässä.

Kun tämä on välillä haasteellista,
ei auta uni, ei mikään.
Pääni on kuin ampiaspesä,
surisee, humisee, 
rauhaton kuin karuselli.
Tämä on sitä aivovammaa,
jota et näe ulospäin.

Tämä on oikeasti ja aidosti totta,
sellaista raskasta,
karkuun et päätäsi pääse.
On ainoastaan yksi tie,
sopeutumisen tie.
Mikään ei tule olemaan niin kuin ennen,
siispä sopeutumisen tielle.
Sitä kuljetaan
välillä se on helppoa,
toisinaan kovin tuskallista.

Mikään ei ole enään kuin ennen,
tämä hetki on toisenlainen
kaipaa rauhaa, toivoo hiljaisuutta,
haluaa yksinkertaisuutta,
paineettomuutta.
Toivoo olemista vain, tässä ja nyt.
Haluaa hellittää ja hengittää tätä
elämää.
Mikään ei tosiaankaan ole kuin ennen.
(Minna G)




Kommentit

Suositut tekstit