Aivovamma - heijastuu elämään

Anteeksi olen tällainen! Aivan oikeasti on monia asioita, joita en tee ilkeilläkseni tai tahallisesti. Ymmärrän, että saattaa hämätä se, että näytän suht normaalilta. Minulla ei ole jalka kipsissä eikä pää, vaikka se on vahingoittunut. Joskus toivoisin, että vamma näkyisi päälle päin. Se ei näy, koska minulla on aivovamma.

Kuva: Hanne Manelius

Vamma heijastuu hyvin voimakkaasti arkeen. Minä väsyn herkästi, lähimuisti ja keskittymiskyky ovat huonoja. En myöskään jaksa kovaa meteliä. Saatan väsyneenä puhua mitä sattuu tai töksäyttää typerästi, jokin suodatin on poistunut. En tiedä, onko se hyvä vai huono asia? Ehkä riippuu myös tilanteesta. Väsyneenä olen rauhaton, en jaksa keskittyä.

Minulla on muitakin vikoja, joita aivovamma saa aikaiseksi. Olen huomannut sen, että en jaksa olla sosiaalinen, käperryn mielelläni kotiin, tuttuun ja turvalliseen ympäristöön. Minulla on aikoja, että en yksinkertaisesti jaksa ajatella yhteydenottoa, silti on kivaa saada viestejä ja puhelinsoittoja. Huomaan sen, että kapasiteettini on kutistunut huomattavasti. Ennen kävin töissä, harrastin, tapasin ystäviä, opiskelin, perheen asiat jne... Nyt en kykene samaan. Ei vain riitä voimat ja keskittyminen, vaikka haluaisin.

Minulla on myös uusia taitoja, jotka olen vastaavasti saanut. Yksi niistä on herkkyys, olen entistä herkempi tuntemaan, näkemään ja aistimaan. 

Aivovamma ei millään tavoin vaikuta älyyn, se ei ole älyvamma. Se on vireydensäätelyn häiriö. Joskus on tuntunut aika kummalliselta, kun joku ihminen alkaa puhumaan hitaasti ja siten kuinka pienelle lapselle. Aivovammaiselle voi puhua aivan normaalisti. Ainakin minä koen niin, sanon kyllä jos en ymmärrä. 

Kuva: Hanne Manelius

Olen saanut tutustua kohtalotoveriin, jonka kanssa saamme yhdessä jakaa kokemuksia, ajatuksia ja myös heittää vitsiä meidän aivovammoista. Huumori on kaiken keskellä tärkeää, tosikkona ei jaksaisi. Ilo ja huumori kuuluvat meidän kaikkien elämään, on tärkeää voida nauraa myös itselle. Myönnän, että väsyneenä ei luista edes huumori. Silloin pää on outo, kuin mehiläispesä. Kaikki asiat seuraavat ja seilaavat yhtenä puurona eikä ajatus kulje. Minua lohduttaa huonona hetkenä se, että aivovamman kanssa on mahdollista sopeutua elämään, se ei ole hengenvaarallinen tila. Joten huonomminkin voisivat asiat olla, vaikka ikävä asia tämäkin tietenkin on.

Paras hetki on se, kun väsyneenä voi käpertyä omaan sänkyyn peiton alle ja sulkea silmät. Se on sitä luksusta. Ja vielä kun Luca terapiakoiran tuhina kuuluu sängyn alta. Siinä me yhdessä lepäämme ja herättyäni on taas tilanne ja vireystila aivan toinen. Tätä tämä arki on. Pieniä arjen asioita, kuntoutusta ja oivalluksia. Ihan tarpeeksi ja sopivasti juuri näin, enempään en kykenisi.

Erityisterveiset kaikille kohtalotovereilleni! Heitä on, koska arviolta vuosittain 15000-20000 suomalaista saa aivovamman (aivovammaliitto). Kokemukseni on, että vertaistuki on ensiarvoisen tärkeää. On aivan eri asia vaihtaa ajatuksia vertaisen kanssa, kun hänellä on ymmärrystä ja kokemusta. Yksin ei kannata jäädä!

Kuva: Hanne Manelius

Kiitokset läheisilleni, että ymmärrätte ja jaksatte minua tällaisena kuin olen nyt ❤️






Kommentit

  1. Olipa hienosti kirjoitettu. Itsellä sama kohtalo. Aivovamma ei ole älyvamma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Halusin avata elämää aivovamman kanssa, rehellisesti. Toivon sinulle myös voimia👍☀️

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit