Tunteita - yksi niistä on ikävä

Tämä aika nostattaa varmasti erilaisia tunteita pintaan. Minut valtasi kova ikävä eilen illalla, minä ikävöin sairasta äitiäni ja olisin halunnut olla hänen lähellään. Minkälaisia tunteita sinä olet viime aikoina kokenut? Koetko ikävää läheistä kohtaan?


Sinä ymmärrät varmasti, miltä ikävä tuntuu ja kuinka se vihloo suorastaan sydäntä. Kaipuu on jotain niin vahvaa ja tunne valtaa kokonaisuudessaan mielen. Se saa jopa kyyneleet silmiin. 

Ennen koronaviruksen olemassaoloa ennätin käydä muutamia kertoja lapsuuden kotonani ja saimme viettää äitini kanssa yhteisiä hetkiä. Äitini on sairas ja tarvitsee jatkuvaa huolenpitoa. Meillä oli niin ihanaa yhdessä, huumoria heitimme ja jo läsnäolo oli niin rauhoittavaa. Nuo hetket olivat myös minulle voimauttavia, olin kuin lomalla kotonani. Aikataulut olivat hyvin verkkaista ja päivän rytmi oli yksinkertaisen selkeä. Se sopi myös minulle erinomaisesti.

Näihin vierailuihin ennätimme jo molemmat tottua.  Keskustelin äitini kanssa puhelimessa ja hän hyvin hartaalla äänellään sanoi minulle, että kun voisit taas tulla käymään. Siinä hetkessä meinasi sydämeni särkyä. Me kyllä ymmärrämme vaarallisen koronan, etenkin riskiryhmille ja ikäihmisille. Nuo sanat, ne vain liikuttivat minua. Hän odottaa sitä aikaa, milloin pääsen taas käymään.  Varmasti on näin monella muullakin sama tilanne, eikö vain?

Rakkaita läheisiä on hoitolaitoksissa, sairaaloissa tai kotona. Meidän on suojeltava heitä, kaikkein heikompia ja noudatettava annettuja ohjeita. Ei ole muuta mahdollisuutta. Vielä tulee se hetki, kun kaikki on jälleen mahdollista. Sekin aiheuttaa sitten ehkä tunnereaktioita jälleen...

Tunteita, niitä tänne maailmaan mahtuu yllin kyllin. Ja ikävä on niistä yksi. Se on tunteena hyvin voimakas, se todella saa jopa itkemään ja koko kehon vapisemaan. Ikävä on jopa hyvin riipaiseva ja lamauttavakin.  Ikävän tuskissani kirjoitin pienen ajatuksen tai runon, miksi sitä haluaa sitten kutsua. Tässä se on, kuvan kera. Ole hyvä!


Erilaisten tunteiden siivittämänä, niin sinun kuin minunkin, on kuljettava. Tunteiden kirjo on kovin laaja, ilosta suruun ja kaikki siltä väliltä. Minä rohkaisen sinua käsittelemään myös ikäviä tunteita. Mieti ja maistele asiaa, löydät ehkä sinulle juuri oikean tavan tunteiden purkamiseen. Kuten tiedätkin, se on kovin yksilöllistä. Mikäli yhtään tuntuu, että et yksin selviä taakkasi kanssa. Ota rohkeasti yhteyttä ammattilaiseen, hän on sinua varten. Voit toki kokeilla itsekin keinoja, esimerkiksi kirjoittaminen, maalaaminen, käsityöt...

Minä olen joutunut kolarin myötä kokemaan sen, kuinka tärkeää on ottaa apua vastaan. En varmasti olisi tässä ja tällainen, jos en olisi käsitellyt asioita ja mm. erilaisia tunteita. Minä olen saanut ammattilaisten apua, joskus se on välttämätöntä. 


Äitiäni kannustin ottamaan vesivärit esille ja maalaamaan sen kummemmin tarkkaan miettimättä, erilaisia värejä ja muotoja. Nyt odotan hänen mietteitään. Tee sinäkin tänään jotain mukavaa, sinulle sopivaa. Mitä se olisi? 


Parhain terveisin Minna






Kommentit

Suositut tekstit