Aina ei voi täydellisesti onnistua

Tiedätkö tunteen, kun odotat ja odotat ja aivan turhaan? Mikä pettymys ja jättiläismäinen turhautuneisuuden viitta harteilla... Mitä ihmettä, voiko tämä olla edes totta. Kyllä, koko päivän olen odottanut ja valmistautunut puhelinsoittoon, jonka piti tapahtua klo 16 jälkeen.


No, melkein tai oikeastaan luovutin. Lähdettiin pojan kanssa ajelemaan, kello oli yli kahdeksan. Halusimme auringonlaskua kuvata. Sitten se tapahtui, puhelin soi. Minulla ei enään tietenkään ollut matkassa muistiinpanot puhelua varten. Yritin sitten jotenkin asioihin vastailla. 

Täytyy kyllä ammattilaiselle nostaa hattua, hän tekee hurjan pitkiä päiviä. En olisi ikinä osannut kuvitella, että soittaa minulle kahdeksan jälkeen illalla. Toisaalta hän piti lupauksensa, soitti minulle klo 16 jälkeen...

Minua hiukan harmittaa, kun en enää jaksanut soittoon uskoa, en ollut muistiinpanojen äärellä. Asia on nyt hoidettu jotenkin, minun täytyy olla tähän nyt vain tyytyväinen. Aina ei voi onnistua, ainakaan täydellisesti. Tämä oli taas opetus minulle itselleni, minun pitäisi vain malttaa ja odottaa. Odottaa silloinkin, kun se tuntuu epätodelliselta. 

Nyt sitten taas eteenpäin, kohti uutta päivää. Asiani ei varmaankaan onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla, mutta hoitui edes jotenkin. Taas lisää paperia tähän tarinaani, siksi se olisi ollut kovin tärkeä hoitaa mahdollisimman hyvin. No, se hoitui nyt jotenkin ja otan syyn oman malttamattomuuteni piikkiin. Tuota paperia on muuten kertynyt hurjasti, paksu mapillinen. Asioita on niin paljon, että aina ei jaksa ihan loppuun asti. Niin kävi tänä iltana, sen myönnän.



Se hetki,
kun tuntuu kuin rämpisi suossa.
Jumittuneena siihen paikkaan
ei pääse taaksepäin,
eikä eteenpäin voi mennä.
Jumissa, täysin jumittuneena
jossain syvällä tuntemattomassa.

Se hetki,
kun haluaa olla jotenkin toisin,
tehdä muuta, kyetä enemmän
olla hetkessä,
joka olisi toisenlainen.

Se hetki,
kun toivoo asioita tapahtuvan
tai ainakin selkeytyvän.
Malttamattomana joutuu odottamaan
ja odottamaan,
asiat eivät ole itsestäänselvyyksiä.
Kaikki tuntuu kovin epävarmalta,
hauraalta.

Siinä hetkessä kuvittelen ilta-auringon
paistavan syvälle sieluuni.
Toivon säteiden lämmittävän 
minun ajatuksiani,
antavan uskoa tuleviin päiviin.
Siinä katsellessa aurunkoa,
joka mailleen painuu
saatan kuulla lohdutuksen sanat.
Huomenna on uusi päivä,
herää ja uteliain mielin ota se vastaan.

Se hetki
saa luottamaan siihen,
että rämmin suosta ylös,
eteenpäin ja eteenpäin
hitaasti pienin askelin
kaikesta huolimatta. 
Eteenpäin askel kerrallaan,
kuljen.

Kommentit

Suositut tekstit