Pääsiäisen tunnelmaa

Pääsiäistervehdys sinulle!
Kovin on hiljaista tänä pääsiäisenä, ei näy virpojia, vieraita tai muita ohikulkijoita. Tänä vuonna pääsiäinen on hyvä näin, rauhallisen tunnelmainen. Tämä pääsiäinen 2020 jää varmasti historian kirjoihin, sillä tämä aika on aivan erityinen.


Tämä sopii aivan mainiosti, sillä en ehkä muuhun kykenisi. Tämä rauha, yhteinen aika oman perheen kesken ja kiireettömyys ovat aivan tarpeeksi hyvää elämää. Eihän oikeastaan ihminen muuta tarvitse ollakseen tyytyväinen. Sopivasti vielä keväinen aurinko loistaa valollaan, tuo iloa tähän pääsiäiseen.


Minä yritän ajatella kaikkea valoisaa ja näin pitää toivoa ja positiivista mieltä yllä. Tämä on minun ainoa keino selviytyä arjesta, omasta tilanteestani ja pysyä elämässä kiinni. Pääsiäistäni leimaa se, että odotan jälleen päätöstä vakuutusyhtiön suunnalta. En odota mitään suuria ja elämää mullistavia asioita, minulle riittäisi tähän hetkeen päätökset kuntoutuksesta ja toimeentulosta. Tosin kuntoutukseni ovat koronan myötä osin pysähtyneet, koska en uskalla ottaa  riskiä käymällä Jyväskylässä. Parempi pysyä nyt vain kotona. 


Onneksi kotona on paljon touhua ympärilläni, siitä pitää huolen meidän energiset miehet ja tietenkin meidän kaikkien ilopilleri Luca. On vain pakko selviytyä päivästä toiseen ja luottaa siihen, että asiat järjestyvät. 

Olen koristanut kotiamme hiukan tulppaaneilla ja pääsiäissomisteilla. Päätin, että teen sen hyvin maltillisesti, minulle nykyään vähemmän on enemmän. Se riittää aivan mainiosti, tunnelma on pääasia.


Nautitaan tästä rauhallisuudesta kaiken keskellä ja tehdään sitä, mitä voidaan. Hyvä on hiljentyä ja kiittää kaikesta siitä, mitä ympärillä on. Ne ovat niitä elämän tärkeitä perusasioita, jotka eivät ole itsestäänselvyyksiä. 

Levollista ja hyvää pääsiäisen aikaa sinulle, pidetään huolta toisistamme!


Kommentit

Suositut tekstit