Taiteen keinoin tunteesta toiseen

Minulla on ilo esitellä sinulle aivan tuoreet maalaukseni, ne kuvastavat juuri osuvasti tämän hetkistä tilannettani. Mitä ne tuovat sinulle mieleen? Minulle ne kertovat epävarmuuden ja tunteiden suurta myllerrystä iloineen ja suruineen. 


Olen purkanut viime aikoina oikein urakalla tunteitani erilaisin keinoin, jotka liittyvät merkittävästi luovuuteen. Tai oikeastaan koko "pakkopysähtymisen" aikana, luovuus on ollut merkittävänä osana arjessani. Aivan viimeisten päivien aikana on syntynyt taas aivan uudentyylistä taidetta, jota itsekin hämmästelen. Minun on vain pakko tehdä, tulee valtava tarve purkaa sitä tunteiden "moskaa" sisältäni. Se helpottaa. Kuvailen tilannetta niin, että jostain iskee aivan pakonomainen tarve paeta hiljentymään omaan tilaan. Siinä hetkessä otan maalipensselit ja värit tai kynän ja paperia, siitä kaikki lähtee. Olen hetken tilassa, jossa en tunne kipua, en mitään oikeastaan, vain olen.


Voin todeta aivan vilpittömästi oman kokemukseni myötä, että minulle on ollut uskomattoman merkittävä asia, että olen löytänyt luovia keinoja tilanteeni tueksi. Niistä on ollut minulle todella suuri apu, näin saatan todeta. Asiasta on tietoa, löysin mm. Mielen ihmeet -sivuilta mielenkiintoisia yksityiskohtia juuri maalaamiseen liittyen. Pääset tästä linkistä lukemaan koko tekstin: mielenihmeet.fi/luovaa-terapiaa-maalaminen/


Terapeuttisella maalaamisella on paljon todettuja hyötyjä ja minulle merkittäviä varmasti ovat esimerkiksi itsetunnon parantuminen, keskittyminen ja aivojen stimulaatio. Mietin aivovammaani ja sen myötä haasteitani. Ymmärrän sen, kuinka todella terapeuttista ja kuntouttavaa maalaaminen minulle on ollut ja on edelleenkin.
”Taide on syvimpien tunteidemme ilmaisu yksinkertaisimman polun kautta.”
-Albert Einstein-


Levinen mukaan taidetta on mahdollista ajatella tunteiden äänenä. Sillä on kannatteleva voima, johon on kärsimysten keskellä mahdollista tarttua. Taiteen tekeminen helpottaa  ja auttaa kestämään elämän rankoissa tilanteissa, koska tunteita ei tarvitse paeta, ne voidaan kanavoida taiteen avulla. McNiff puolestaan korostaa, että ihmisen sisäistä parantumista tapahtuu, kun ihminen saa omaan mieleensä kosketuksen taiteen tekemisen kautta. Liitettäessä pelko ja ahdistus taiteen tekemiseen, saadaan vaikeista tunteista työkaluja, joita voidaan hyödyntää. Tällaisten prosessien aikana kyseisiin tunteisiin suhtautuminen muuttuu kielteisestä positiiviseksi. Mielikuvitus ja leikkimielisyys ovat osa ihmisen hyvinvointia. Taidetyöskentelyssä voi päästää mielikuvituksensa vapaaksi ja muokata teostaan yhä uudelleen ja uudelleen. Itsensä löytämistä on mahdollista vahvistaa millä tahansa tunteista lähtöisin olevalla taiteen muodolla. 
”Todellinen maalari on se, joka kykenee maalaamaan uskomattomia maisemia keskellä tyhjää aavikkoa. Todellinen maalari on se, joka voi kärsivällisesti maalata päärynän, jota ympäröi historian sekasorto.”
-Salvador Dali-



Taideterveisin 💛💚💙
Minna


Lähteet:
Levine, S. K. 2001. Poiesis. The language of psychology and the speech of the soul.
McNiff, S. 1998. Art-Based Research. 



 



Kommentit

Suositut tekstit