Rutiinit - ryhtiä, rytmiä ja rohtoa mielelle

Talvi yllättää jälleen valollaan ja kauneudellaan, vihdoin meillä on kunnolla lunta. Rutiinit ovat yksi arjen peruspilari, minun rutiineihin kuuluvat mm. metsälenkit Lucan kanssa. Olen kokenut sen, että rutiinit kannattelevat vaikeimman ylitse.


Haastavien elämän tilanteiden keskellä helposti sitä jäisi lämpöisen peiton alle ja vain nukkuisi välittämättä mistään mitään. Olen sitä mieltä, että rutiinien ei tarvitse olla mitään hienoja asioita, riittää aivan tavalliset arkiset asiat esimerkiksi ulkoilu, päiväkahvit, lepo, jokin harrastus...  Minun rutiineihin kuuluvat pienet kävelylenkit koirani kanssa. Olen rytmittänyt ne siten, että teen lenkkejä suunnilleen  tiettyyn aikaan. Minä en voi kehua lenkin pituudella, koska metsälenkki on kulloinkin voimieni sallimissa rajoissa. Kipuilevana ei ole mitään järkeä uuvuttaa itseäni enempää, silloin kävelemme hitaammin ja matka on lyhyempi.


Olen huomannut myös sen, että raskailla hetkillä ei millään jaksaisi edes sängystä nousta ja mielikin on alakuloinen. Rutiinien voimalla on vain noustava ja tehtävä ne pienet asiat. Mieli tasoittuu ja ikäänkuin unohtuu ainakin hetkeksi se raskas tilanne. Lähden koirani kanssa metsään, niin huomaan ihastelevani luontoa ja saatan myös jutella koiralleni. Pienenkin lenkin jälkeen on huomattavasti kevyempi olo ja mieli parempi. Ajattelen, että rutiinit ovat myös rohtoa mielelle.


Niillä pienilläkin rutiineilla on merkittävä vaikutus rytmiin. Olen miettinyt sitä, että kovin helposti rytmi keikahtaisi sekavaksi ja jopa päälaelleen. Minulle on tärkeää koittaa nukkua yöt, herätä aamulla ja levätä päivällä. Muutenkin on pidettävä kiinni aikatauluista, koska on kuntoutus- ja lääkärikäyntejä tiettyihin aikoihin. Rytmi tuo huomattavaa selkeyttä elämään silloinkin, kun on kotona työkyvyttömänä.


Mitkä ovat sinun rutiinit?


KOLMEN ÄRRÄN OIVALLUS:

Rutiinien avulla saat itsellesi

RYHTIÄ
RYTMIÄ
ROHTOA MIELELLE

Kommentit

Suositut tekstit