Kipuilevan kannattaa miettiä, mitä syö?

Tämä kipu teema jatkuu, toivottavasti et kyllästy. Nyt löysin kiinnostavan asian liittyen siihen, miksi kannattaa kiinnittää huomiota ruokaan. Olen tutustunut Helena Mirandan kirjaan, josta ole kerännyt sinulle ajatuksia.

Minä olen muutaman  päivän joutunut kamppailemaan ja viettämään aikaa kivun äärellä. Se todellakin pahimmillaan lamauttaa ihmisen. Tämä aihe on kovin omakohtainen ja varmasti meitä kohtalotovereita löytyy monia. Kotiuduin aamulla sairaalasta, olen jälleen kiitollinen ammattilaisille, sain helpotusta tilanteeseen. Elämäni on sitä, että kipu ajaa välillä sairaalaan. En vain lukuisista keinoista huolimatta, aina yksin pärjää.


Selailin taas Helena Mirandan kirjaa, ota kipu haltuun. Havaitsin, että minulla on käytössä lukuisat hänen antamat vinkit. Ravinto -asioihin en ole kiinnittänyt huomiota, sen myönnän. Se on kiinnostava asia, kun alkaa pohtimaan tarkemmin. Jo antiikin aikoina Hippokrateen on kerrottu lausuneen kuuluisat sanat, että olkoon ruoka lääkkeesi. Hippokrates uskoi, että tiettyjen ruokien syöminen parantaa sairauksia.

Kipuilevan kannattaa syödä terveellisesti;

Terveellinen syöminen ei ole ensimmäisenä mielessä, kun kipuileva tasapainoilee ja yrittää selviytyä arjestaan. Päinvastoin, useat saavat lohtua herkuttelusta rasvaisella ja makealla ruualla. Helena Mirandan mukaan omaa syömistä on syytä miettiä vakavasti. Tutkimukset suoliston merkityksestä meidän terveydellemme ovat se verran kiinnostavia. Mirandan mukaan kysymys on merkittävistä havainnoista, jotka vaikuttavat esimerkiksi mielialaan, henkiseen hyvinvointiin, neurologisiin sairauksiin ja myös kipuun.

Vähärasvainen, kuitu- ja kasvipitoinen ruoka on osoittautunut toimivaksi keinoksi hallita kipua migreenipotilaalle. Alustavaa tutkimusta on siitä, että ketogeeninen dieetti voisi toimia joillakin migreenipotilaalle.


Miranda korostaa, että et voi tehdä pahasti väärin, jos syöt runsaasti kotimaisia marjoja, kasviksia, hedelmiä, täysjyväkuituja, pähkinöitä, kalaa, asidofilus-tuotteita sekä raikasta vettä. Myös broileri, palkokasvit ja rahka takaavat riittävän proteiinin saannin. Moni kipupotilas on saanut apua jätettyään pois ylimääräisen sokerin ja valkoisen viljan. Eli jätä pois pulla, pasta ja patonki. Kokeile, pärjääkö vähemmällä määrällä kipulääkkeitä.

Mielenkiintoista! Lisää näitä keinoja löydät tuosta kirjasta, joka on täynnä asiaa. Minä taidan seuraavaksi kiinnittää huomiota siihen mitä syön, ainakin kokeilen ja yritän.

Kommentit

Suositut tekstit