Itsenäisyyspäivän tervehdys

Minä olen saanut viettää aivan erityisiä hetkiä lapsuuden maisemissa Pohjois-Pohjanmaalla. Olen nimittäin äitini tukena, isäni viettäessä hiukan lomaa. Äitini ei jaksanut enää lähteä Kuusamon maisemiin. Meillä onkin ollut todella laatuaikaa yhdessä.


Maiseman vaihdos on tehnyt myös minulle erittäin hyvää. Me kaksi rauhallista, lepoa kaipaavaa, olemme saaneet nauttia rauhasta. Olen hetkittäin unohtanut oman epätietoisuuden aiheuttaman raskaan tilanteeni. En ole koko ajan miettinyt vakuutusyhtiön päätöksiä, koska on ollut aivan muuta mielessä.

Olen tässä miettinyt sitä, että elämä kulkee todella omaa polkuaan meidän jokaisen kohdalla. Minulla on nyt mahdollisuus olla äidin seurassa, joka on hänelle erittäin tärkeää. Tämä yhteinen rauhallinen aika on myös minulle tässä elämäntilanteessa tarpeen ja erityinen mahdollisuus.

Kävin tänään viemässä isovanhempien haudalle kynttilän ja ihastelin samalla lapsuuden kotikirkkoa. Äitini ei enään jaksa sinne saakka kävellä. Aiemmin hän on ollut innokas lenkkeilijä. Näin aika muuttuu...


Selailimme vanhoja valokuvia, jotka toivat nostalgisia muistoja mieleemme. Kuvat ovat ihania muistoja, silloin ne olivat paperisia. Mitenkä nykyään, kun niin paljon muistoja on meidän kännyköissämme. Kännykän rikkoutuessa, muistot ovat vaarassa kadota.


Tämä itsenäisyyspäivä jää varmasti minulle mieleen, koska tämä on aivan erityinen. Saan yhdessä äitini kanssa viettää rauhallisesti juhlapäivää. Olemme syöneet hyvin ja hiljennymme katsomaan linnan juhlia television ääreen.

Tämä lepo ja yhteinen aika on minulle tärkeää. Olen kerännyt voimia ja jaksan palata arkeen taas... Odotan tietoa, joka merkitsee minulle paljon. Tarvitsisin niin todella kuntoutusta edelleen, jotta tilanteeni kohentuisi. Mitä tähän tuumaa vakuutusyhtiö? Toivottavasti saisin tiedon pian.

Äitini sanoin:
" Olkaamme kiitollisia, että saamme pitää tätä kaunista Suomen maata. Huomatkaa kiittää tästä kaikesta, mistä saamme nauttia, mitä silmillä näemme ja missä jaloin kuljemme. Meillä on kaikki, mitä ihminen tarvitsee, puhdas luonto ja ruoka ja rauha. Meillä on kaikki hyvin".

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Kommentit

Suositut tekstit