Suhteuta voimasi - myös isänpäivänä

HYVÄÄ ISÄNPÄIVÄÄ!


Elämäntilanteissa saattaa tulla muutoksia. Aina et ole yhtä jaksava, aikaansaapa ja energinen. Et voi tilanteelle välttämättä itse mitään. Saattaa olla, että sairaus, trauma tai jokin muu syy on sinut uuvuttanut. Voimasi eivät ole samanlaiset kuin silloin joskus ennen. Olethan itsellesi armollinen?

Sinun ei tarvitse jaksaa ja tehdä kaikkea sitä, mitä olet aiemmin tehnyt. Ymmärrän, että on hienoa loihtia maukkaita ja mitä hienoimpia makuelämyksiä aivan itse. Tästä saattaa tullakin paineita, koska meillä useimmilla on tietyt rutiinit ja tottumukset liittyen esimerkiksi juhlapäiviin. Ethän uuvuta itseäsi?

Ethän rasita enempää itseäsi juhlapäivien takia? Tänä päivänä saa kaupoista ja kotileipomoista maukkaita leivonnaisia, jotka ovat oiva apukeino sinulle. Tai muista myös puolivalmiit jutut, ne ovat varsin näppäriä.

Tiedätkö, että Lidlin täytekakkupohjista saat maukkaan kakun? Olen oivaltanut tämän ja meillä syödään ja kehutaan kakkua kilpaa huippuhyväksi. Maku on sellainen, että kukaan ei tiedä sen olevan valmiista pohjista.

Tässä isänpäiväkakku:



Pohja: Lidlin valmispohja 2 pkt
Kostutus: Sprite limsaa
Täytteeksi: Banaania, Valion maustettua mansikkarahkaa sekä sitruunarahkaa, omatekoista mansikkahilloa sekä luumukirsikkahilloa
Koristelu: Kermaa, suklasrusinoita ja Pätkis suklaata raastettuna


Olen joutunut luopumaan ja helpottamaan elämääni aivovamman ja kipujen vuoksi. Silti on mahdollista elää elämää nauttien ja myös juhlapäiviä viettäen. Tärkeää on antaa hiukan periksi ja etsiä itselle sopivat keinot selviytyä arjen haasteista. En kykene loihtimaan juustokakkuja, koska niiden valmistaminen on liian monimutkaista minulle nykyään. Kykenen tekemään täytekakun hiukan oikoen, mutta se on hyvä niin. Olen tyytyväinen itseeni ja lopputulokseen; hienoon ja maukkaaseen kakkuun. Muistathan, että tärkeintä on huomioiminen, aito ja välitön tunnelma?

OIVALLUKSIA:

1. Älä vertaa itseäsi entiseen. Sillä nyt on nyt, ennen oli ennen.

2. Tee asioita voimiesi ja jaksamisen mukaan.

3. Ole tyytyväinen lopputulokseen.

4. Ole itsellesi armollinen.

5. Helpota ja suhteuta asioita, voimiesi mukaan.

6. Olet hyvä ja kelpaat juuri näin, mihin voimasi riittävät.

7. Tärkeintä on se ajatus ja tunnelma.

Kommentit

Suositut tekstit