tiistai 3. syyskuuta 2019

Timanttiset kyyneleet





Nyt minä tiedän, miltä se tuntuu, kun saa itkeä suuria kyyneleitä. Sellaisia kyyneleitä, jotka vapaasti virtaavat ja muuttuvat hiotuiksi timanteiksi. Kyyneleitä, jotka ovat antaneet odottaa ja ovat etsineet oikeaa hetkeä. Nämä kyyneleet ovat avuttoman ja kolhujen kohtaloksi joutuneen huolikyyneleitä.

Nämä kyyneleet toivoisivat tukea juuri sellaista, joka neuvoo, huolehtii ja auttaa eteenpäin. Ja ennen kaikkea ymmärrystä oikeanlaista.

Miksi tässä keskuudessamme kaiken pitää mennä liian vakavaksi ja pitkälle. Miksi emme ymmärrä ajoissa eikä vasta liian myöhään?

Tai pitäisikö meidän itse olla kaikkien kolhujen keskellä niin aktiivinen, hyvä ja huomaavainen suorittaja, että me kaiken itse oivallamme?

Missä ne ovat hienot systeemit, joita on kehitetty? Miten se oikein aktiivisesti toimii, mikä byrokratia onkaan meidän hienossa systeemissämme. Emmekö millään, edes kolhujen jälkeen voisi ajatella ja edes yrittää ymmärtää yksilöllisemmin...

Kaikki tämä vuodatus sen tähden, että pitääkö kaiken tapahtua vasta sitten, kun on liian myöhäistä?

Onko pieni yksittäinen asia tärkeämpi kuin suuret, laajat asiat ja elämän kysymykset? Takerrummeko pieneen muotoseikkaan, kun tärkeämpi olisi avata silmät ja ymmärtää kokonaisuutta. Etsiä avaimia niihin suurempiin lukossa oleviin elämän oviin, jotka syystä tai toisesta ovat lukossa.

Nämä timanttiset kyyneleet vuotavat juuri sen tähden, että me ymmärtäisimme edes hitusen paremmin tätä elämää. Mikä on tärkeää, oikealla hetkellä. Ja mitä olisi tehtävissä?

Täällä elämässä ei kukaan yksin selviä. Me tarvitsemme tukea tarvittaessa, rohkaisijaa ja suunnan näyttäjää. Joko ammattilaisia tai muita empaattisia kanssakulkijoita.

Sinä ammattilainen, kun vaan jotenkin voisit muistaa kiireitesi lomassa sen, ettei kukaan pyydä apuasi turhaan. Avuntarvitsijalla on oikeasti tarve tuelle, ei hän tee sitä suotta tai sinun työkuormaasi raskauttavasti. Hän on oikealla asialla ja ylittänyt kynnyksen jo apua pyytäessään. Sinulle asia voi olla yksi pieni murhe muiden joukossa, mutta avun tarvitsijoille se on iso, elämää horjuttava haaste. Kohtaamisella siinä hetkessä on jättiläisen kokoinen merkitys. Jaksaisitko tämän muistaa?

Tämän kirjoituksen jälkeen timanttisista kyyneleistä on muodostunut ajatuksissani pieni valo, joka antaa voimaa ja uskoa. Kiitollinen olen myös kyyneleistä, joiden ansiosta tämä kirjoitus syntyi.

Kaikella rakkaudella  Minna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mietteitä ystävyydestä

Olipa aivan upean voimallinen torstai aamu, siitä kiitos ystävälleni Mirvalle! On se vaan mahtava voimallinen vaikutus tuolla kameralla, si...