torstai 8. elokuuta 2019

Ajatuksiani elämästä

Arvaa mitkä mietteet minulla nousi pintaan, kun koululaiset pakkasivat reppujaan, etsivät kouluvaatteitaan, työssäkäyvät hehkuttivat kesälomastaan tai sen päättymisestä? Silloin minä hetkellisesti salaa toivoin, että kaikki olisi niin kuin ennen. Ajatella, jos kolaria ei olisi sattunut tai olisin tervehtinyt entiselleen. Näitä ajatuksia tulee pintaan, ne on minun vain kohdattava ja käsiteltävä. Haluan tuoda sinulle näkyväksi ajatuksiani, jotka mielessäni pyörivät.


Hetken minä unelmoin siitä, että minullakin olisi ollut vain neljän viikon kesäloma ja pääsisin palaamaan töihin. Unelmoin siitä, että koulun alkaessa minäkin ahkeroisin, kävisin palkkatyössä ja eläisin "normaalisti". Korviini kantautuu väistämättä puhetta työstä, ihmiset puhuvat opiskeluista, lisäkouluttautumisesta, työelämästä ylipäätään. Silloin minulle usein nousee pintaan haaveet siitä, että voi kunpa minäkin voisin. Tilanteeni on vain aivan toinen, kuntoutukseni ja toipumiseni jatkuvat. En vain kykene. Mikään ei ole niin kuin ennen, se on tosi asia. Se on vain hyväksyttävä, koska muuta mahdollisuutta minulla ei ole.

Minä en selviäisi entisestä elämästäni näillä haasteilla ja vammalla, mikä minulla on. Siispä minun on tyydyttävä tähän hetkeen ja todellisuuteen. Minä jaksan usein todeta, että motivaationi sekä toiveeni ovat ihan eri asia kuin se realiteetti, mihin kykenen. Voi kunpa se olisikin niin yksinkertaista, että toiveet aina toteutuisivat. Minun aivoissani on tapahtunut jotakin kolarin seurauksena. Se on upeaa, että luovuus on päässyt valloilleen. Se auttaa minua selviytymään tässä tilanteessani. Se vain on niinkin, että pelkällä luovuuden voimalla ei tässä yhteiskunnassa pysty olemaan tuottava ja tehokas työntekijä. Tarvitaan muitakin taitoja, jotta työelämässä pysyy muiden mukana. Siinä se sitten onkin, yhtälö ratkaistavaksi. Mitään ihme parannuspillereitä ei tässä tilanteessani ole saatavilla. Voi, kunpa olisi!


Minä saatankin maalatessa tai koruja näpertäessä ajatella olevani "työssä", vaikkei se sitä todellakaan ole. Olen kaukana siitä tilanteesta, jossa ennen onnettomuutta elin. Ennen oli ennen ja nyt on nyt, minun ei kannata jäädä liiaksi vatvomaan tätä asiaa. Olen ymmärtänyt sen, että minun on keskityttävä tähän hetkeen ja tilanteeseen. Minä väistämättä kuitenkin kohtaan näitä ajatuksia, ne tulevat mieleeni ja onneksi menevät hetkessä ohitse. Minun lomani on sattuneesta syystä pidempi kuin virallinen kesäloma, minulle ei ole tällä hetkellä vapaa- tai palkkapäiviä, eikä mitään muutakaan työhön liittyvää. Ja tosin en saata edes tietää sitä, että tuleeko niitä milloin? Minua lohduttaa se, ettei ammattilaisetkaan kykene vielä antamaan ennusteita. Aivovammasta kuntoutuminen on kovin yksilökohtaista.

Minä jaksan olla kiitollinen ammattilaisten tuesta. Ihan huippua on se, että saan ammattitaitoista kuntoutusta ja tukea. Sillä yksin en tässä tilanteessa selviäisi. Ammattilaiset ovat kuin selkäranka, johon voin nojata hyvinä ja heikkoina hetkinä. Silti toivon yhä, että ihme tapahtuisi ja minä kykenisin takaisin työelämään. Tämä haave on sisimmässäni yhä, kaikesta huolimatta. Minulla on onnekseni realistinen käsitys itsestäni ja en yritä kurkottaa taivaalta kuuta, mahdottomia asioita. Minä uskon, että näillä tapahtumilla ja kokemuksilla on tarkoituksensa. Ne ovat osa elämääni ja kokemusmaailmaani.


Ahkeroi ja nauti jokaisesta päivästä, mikä sinulle annetaan. Elä tässä hetkessä ja tee asioita, jotka tuntuvat sinusta hyvältä. Sillä koskaan ei voi tietää, mitä seuraava päivä tuo tullessaan...
Erään viisaan edesmenneen mummin sanoin: "Elämä opettaa muutakin kuin hiljaa kävelemään"

Lämpimin ajatuksin Minna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kotimaista vegaanista kosmetiikkaa -blogiyhteistyö

Minullekin kauneus on tärkeä asia, joka askarruttaa ja mietityttää. Minun aikani on mennyt hyvin paljon terveyteni ympärillä ja olen keskit...