Ystävyys ja kuvauksen voimallisuus

Sain viettää eilen ihanan iltapäivän ystäväni Mirvan kanssa Vaajakosken Naissaaressa. Naissaari sijaitsee Vaajavirrassa, Jyväskylän kaupungin maalaiskunnassa.  Saari on kulttuurihistoriallinen kokonaisuus, jossa yhdistyy  luonto, nähtävyydet sekä kulttuuri. Sieltä löydät mm. kolme 1800 -luvulla rakennettua puutaloa, 1920 -luvulla rakennettu puutalo, jossa on myös kahvila. Saarta kiertää historiallinen polku, jonka varrelta löytyy kohdetauluja. Alueella on myös Vaajakosken kanava, vanha - ja uusi vesivoimalaitos. Mielenkiintoinen paikka, jos ajelet ohi niin kannattaa pysähtyä! Me olimme sopineet tapaamisen ja tarkoituksena oli, että Mirvan mies ottaa meistä kuvia. Sillä tarvitsemme meistä kuvan yhteistä projektia varten. Ja kuviahan valokuvaaja sitten otti, kaikkiaan 454 kappaletta.


Aika pian pystyimme unohtamaan kameran ja sen, että olemme kuvauksen kohteena. Me nauroimme ja heitimme huumoria. Meillä oli kerrassaan hauskaa. Mielestäni kuvista välittyy kivalla tavalla aito tunnelma. Oletko samaa mieltä?


Saimme viettää hullunhauskoja hetkiä, jotka ikuistettiin valokuviksi. Heittäydyimme täysillä tunnelmiin ja yllättäen unohdimme myös kameran olemassaolon. Se kyllä näkyy tosissaan kuvistakin, ne ovat tunnelmallisia ja aitoja. Rohkaisemme sinuakin, ettei kameraa tarvitse pelätä. Uskaltaisin väittää, että se on monille meille inhottava ja vaikea tilanne, kun kuvia pitäisi ottaa. Myös minä olen aina inhonnut itseäni valokuvissa. Kas kummaa, Mirvan kuvauksien kautta olen oppinut hyväksymään itseni ja näkemään itseni juuri sellaisena yksilönä, kuin olen. Uskomatonta, mutta niin totta! Nykyään jopa nautin kuvauksista, ne tuntuvat minusta jopa luonnolliselta. En pelkää enään kameraa.


Meidän kuvaushetket ovat olleet ihanan rentoja, näin uskallan väittää. Niin myös eilenkin, emme olleet jäykkiä patsaita poserauksineen. Vaan nautimme hetkistä ja annoimme kuvaajalle tilaisuuksia ikuistaa meidän fiilistä ja energiaa, joka myös sinulle toivon mukaan välittyy.



Saimme kokea ihanan retken tällä kertaa Naissaareen. Rohkaisemme myös sinua ottamaan ilon irti hetkistä. Kameraa ei tarvitse jännittää. Ajattele niin, että se on väline, jolla mahdollistetaan tunnelman ja tilanteiden välittäminen. Sillä saadaan ikuistettua tarinaasi. Se voi olla myös ryhmän tai yhteisön yhteisen fiiliksen tai tarinan ikuistaja. Niin ja kameran avulla saat positiivista mieltä ja itsetunnon kohennusta. Uskaltaisin väittää, että sinut hyvin äkkiä valtaa tunne, että olet ihana ja kelpaat juuri sellaisena kuin olet. Sinä olet luojan luoma, kaunis yksilö... Juuri sellainen, kuin luoja on sinusta luonut. Kelpaat, riität ja muista rakastaa itseäsi!



Olenko rohkea sanoissani? Sinusta saattaa tuntua siltä, mutta se on aivan totta. Minä kolarissa kolhiutunut, olen meidän yhteisistä kuvausreissuista varustettu kokemuksen syvällä äänellä. Minä voin kertoa oman kokemuksen pohjaltani aivan vilpittömästi.



Minä uskaltauduin ja heittäydyin kameraan katsomaan.  Ja niin se vain on, että olen saanut kokea suurta eheytymistä ja itsetuntoni arpien korjaantumista. Suosittelen, jos sinulle tulee tilaisuuksia. Näe rohkeasti itsesi, silloin sinun on helpompi nähdä myös muut...


Rakkaudella Minna



P.S. Kuvat on ottanut Timo Arposuo, lämmin kiitos kuvaajalle!


Kommentit

Suositut tekstit