Kiire - mikä ja missä?

Äitini oli hiljattain kirjoittanut runon kiireestä ja hän halusi sen minulle puhelimessa lukea.
Runo oli liikuttavan kaunis, se pysähdytti minut ajattelemaan... Siinä mainittiin, että missä se kiire on? Se on jäänyt minusta aikaa sitten pois...

Minusta syvällinen ja hieno ajatus, mikä ja missä se kiire on? Minä olen muutaman päivän ajan kiireeseen liittyviä ajatuksia pyörittänyt päässäni ja minun oli ajatukseni kirjoitettava ylös. Minulla oli ennen onnettomuutta aina mahdoton kiire, avasinpa sitten aamulla silmäni, olinpa ruokatunnilla, teinpä kaupassa ruokaostoksia tai kävinpä ystäväni kanssa lenkillä... Minulla oli kiire ihan mitä vain tehdessä. Olin karusellissa, joka tuntui aina vain kiihtyvän. Minulla oli hyvin hiottu organisointikyky, pystyin melkein mihin vain ja aina oli minulla homma hallussa. Mitä ihmettä?! Kuinka selvisin kaikesta, tätä minä nykyään jaksan ihmetellä. Ja aina vain kummastella.

Minun kiireeni on loppunut, se loppui hirvikolariin. Siihen loppui kiireeni, todellakin? Minulla ei ole nykyisin kiirettä oikeastaan mihinkään, elämäni on tässä ja tapahtumani kaikki minun saavutettavissa. Minun ei tarvitse juosta kellon kanssa kilpaa, miettiä aikatauluja, hiki otsassa pähkäillä kalenteriin aikoja. Minun elämäni on tässä ja nyt. Minun kalenteriini mahtuu ajat, siinä on väljää, minun ei tarvitse suorittaa kiireessä asioita.



Kolari on kuin veden jakaja, kiire huuhtoutui siinä hetkessä pois, kalenterini tyhjeni. Äitini sanoin saan ihmetellä, että missä se kiire on? Ajattele tilannetta, miltä tuntuu? Edessä on aivan tyhjä tilanne, outo ja täysin tuntematon. Vielä ilman hallitsevaa tekijää, kiirettä. Se todellakin vaatii muuntautumisen kykyä ja sopeutumisen taitoa. Ei ole aivan helppoa.

Olen tässä miettinyt sitäkin, että onko kiire joskus itse aiheutettua ja tehtyä tai onko kiireen taakse helppo mennä? Miten me voitaisiin asettaa selkeät rajat elämässä, jotta sellaista "kiirehärdelliä" ei pääsisi syntymään. Se taitaa olla mahdottomuus tai ainakin erittäin vaikeaa toteuttaa. Ja onko se ylipäätään mahdollista yhteiskunnassamme? Kaikki on viritetty huippuunsa, työssä vaaditaan tehokkuutta ja joustavuutta. Siinäpä on pähkäilemistä kerrassaan. Sitäkin olen miettinyt paljonkin, että onko elämänlaki sellainen, että meidät pysäytetään tavalla tai toisella. Minä taidan uskoa tähän ajatukseen. Olen miettinyt sitäkin, että pysäytyksen myötä usein loppuu kiire. Lähipiirissäni on tapahtumia ja esimerkkejä tästä, se voi olla yhtäkkinen vakava sairaus tai vaikkapa minun kolarini. Näissä tilanteissa usein tulee ulkopuolelta pysähdys ja vapautus kiireestä. Ihminen ei ole itse pystynyt siihen vaikuttamaan. Minusta kiireen keskellä on ihmisen itsensä haasteellista oivaltaa ja vapautua kiireettömyyden kierteestä, koska hän ei sitä itse välttämättä ymmärrä. Senkö vuoksi tarvitaan usein ulkopuolinen tekijä? Vaikea sanoa, mutta aika usein näin se vaan menee...



Tällä kertaa ajatuksissani olivat asiat kiireen ympärillä. Äitini koskettava runo herätti minut ajattelemaan ja pysähtymään kiireen äärelle. Minun mietteeni eivät ole ainoita totuuksia, sinulla voi aivan hyvin olla erilaisia mielipiteitä ja näkökulmia. Nämä asiat syntyivät tekstiksi juuri tällä hetkellä. Olen kiitollinen rakkaalle äidilleni siitä, että hän halusi minulle tuoreen runon lukea. Äitinikin on muuten alkanut kirjoittamaan runoja, liekö minun runokirjat ovat häntä inspiroineet myös. Se on aivan upea asia.


Kiitos äiti!

Kommentit

Suositut tekstit