Monimutkainen ammattilaisten viidakko

Tänään olen taas kokenut ja voin todistaa sen, että tässä tietokoneyhteiskunnassa asiat eivät aina kuitenkaan hoidu. Potilas unohtuu tietokoneohjelmien sekamelskaan, sinne jonnekin jonoon. Ennen vanhaan oli käytössä muistilaput ja käsin kirjoitetut paperit. Tänään minua on suorastaan raivostuttanut se, etteivät asiat hoidu. Huomaan, että suurena riskinä ovat ns. nivelvaiheet ja tiedonkulku. Minun tapauksessa on esimerkiksi kysymys yliopistollisen sairaalan ja keskussairaalan välisestä asiasta ja tiedonkulusta. Minun hoitotaho on keskussairaala.

Olen toisinaan väsynyt siihen, että joudun itse potilaana tekemään asioita ja huolehtimaan asioiden kulusta. Potilaana minun ei tarvitsisi niistä oikeastaan huolehtia, mutta on pakko. Vaikka minä en aina tahdo jaksaa, on jostain voimat  löydyttävä. Sen olen huomannut moneen kertaan, etteivät asiani hoidu tai etene, jos minä ainoastaan kiltisti odotan.

Toisinaan se tuntuu kovin raskaalta ja epäreilultakin. Minun pitäisi saada keskittyä omaan kuntoutumiseen ja toipumiseen. Niin monta kertaa olen kokenut sen, että itse potilaana on pakko hoitaa ja huolehtia ajoista, tiedonkulusta, asiakirjojen siirtymisestä hoitotahojen kesken. Ja sitten on vielä muistettava se, että vakuutusyhtiö on myös mukana ja yksi erittäin merkittävässä roolissa oleva kumppani.


Minä, kolarissa kolhiutunut, luulin eilen olevani ajoissa liikkeellä, kun soitin ja tiedustelin tulevia tutkimus- ja lääkäri aikoja. Ja jälleen kerran, olin unohtunut jonnekin jonoon eikä potilasasiakirjat olleet siirtyneet sairaaloiden välillä. Vaikka niiden piti siirtyä. Jälleen tunsin olevani erittäin pieni ja olin kohtuuttoman tilanteen edessä. Kysymyshän vain on minun toimeentulosta. Minusta, kolarissa kolhiutuneesta, jolla on perhe ja 3 alaikäistä lasta. Minä en voi todellakaan odottaa kesälomien jälkeen, että asiani houtuisi. Minun lisäksi on muitakin tahoja, joiden pitää tietää tilanteestani.

Tilanne tuntui tosiaankin vähintään toivottomalta. Minä hetken vedin henkeä ja päätin, että minun on vain jaksettava ja yritettävä tilannetta hoitaa, oli ihan pakko. No, mitä tänään sitten tein? Minä lähdin ottamaan omista papereista kopiot, kiitos eräälle avuliaalle. Minä lähetän paperit itse kyseiseen paikkaan ja vielä saatekirjeen kanssa. Maanantaina minun täytyy soittaa vielä perään. Tosin en tiedä, että auttaako tämäkään. Minun täytyy toivoa, että asiat jotenkin järjestyvät. Tosiasia on se, että kolarissa kolhiutunut potilas on jäänyt jonnekin jonoon ja aikoja ei olisi silloin, kun minä tarvitsen.

Tätä on tämän päivän systeemit. Tietokoneet eivät aina auta. Tämä on taas nähty. Minä en voi enempää, on vain toivottava asioiden hoitumista ja järjestymistä. Nyt minä ymmärrän paremmin heitä, jotka eivät jaksa tai osaa pitää puoliaan. Minäkään en aina meinaa jaksaa, vaikka olen itse aiemmin hoitanut työkseni ihmisten asioita. Toisinaan meinaa voimat loppua, sen minä kaiken kokeneen jälkeen niin hyvin ymmärrän. Minunkin tilanteeni on monimutkainen ja haasteellinen, koska mukana on monta eri tahoa. Potilaalla pitäisi oikeasti olla rinnalla kulkija tai koordinoija, jolla olisi koko moniammatillinen tilanne hallussa. Jotain samanlaista kuin sosiaalityöntekijä omassa työssään tekee. Näin ei ole tällaisessa tilanteessa kuin minä olen. Minulla on eri ammattilaisia rinnallani, mutta puuttuu se koordinoija. Minäkö potilaana olen se henkilö, joka pitää lankoja käsissä suhteessa kaikkiin toimijoihin. Mahdoton yhtälö, siltä se tuntuu. Tätä tämä todellinen elämä on, ammattilaisten monimutkainen viidakko.

Terveiseni sinulle!

Kommentit

Suositut tekstit