tiistai 16. huhtikuuta 2019

Kevättä rinnassa

Tervehdys sinulle,
Onneksi talvi alkaa olemaan takanapäin. Mukavalta tuntuu tämän valon määrä, lämmintäkin jo alkaa olla. Kevät on ihanaa aikaa. Minulle sopii paljon paremmin lämmin ja jopa kuuma sää, koska kivut ovat silloin maltilliset. Odotankin innolla taas tulevaa kesää, olisipa se oikein kunnon intiaanikesä.

Tänään olen pikkuhiljaa siivonnut terassia ja kalustanut sitä, koko päivä siihen kokonaan hurahti. Otin ihan rauhallisesti, huilasin välillä. Kauppaan ei tarvinnut mennä, sillä käytin varastosta aiemmin hankittuja juttuja. Lopputulokseen olen ihan tyytyväinen. Minulle värit ja niiden yhteensopivuus ovat tärkeitä. Tuunailen yleensä vanhoista tekstiileistä ja kalusteista yhteensopivia kokonaisuuksia. Se on rahapussille paljon ystävällisempi tapa sisustaa.

Terassi valmiina

Rippijuhlaa odotellessa, terassi on valmiina ottamaan vieraita vastaan. Ei haittaa vaikka sataisi vettä, sillä lasit suojaavat. Vielä olisi yläpihan mökki kalusteita ja siivousta vailla. Jääköön se toiseen päivään.


Mutsi on touhunnut maltilla, sillä liikaa en saa itseäni rasittaa vaikka intoa olisi. Jatkan pientä touhuilua taas huomenna. Kevät ja kesä olette tervetulleita...

Aurinkoisin terveisin
Minna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kotimaista vegaanista kosmetiikkaa -blogiyhteistyö

Minullekin kauneus on tärkeä asia, joka askarruttaa ja mietityttää. Minun aikani on mennyt hyvin paljon terveyteni ympärillä ja olen keskit...