Keskiviikon mietteitä

Taas on keskiviikko, päivät lipuvat ohitseni nopeasti. Pysähdyin taas miettimään sitä, että päiväni ovat täysin erilaisia kuin esimerkiksi kaksi vuotta sitten. Silloin päiviin mahtui hurja määrä erilaisia tehtäviä ja tapahtumia. Nykyään päiväni kuluvat melko lailla rutiininomaisesti, aamupäiviin mahtuu esimerkiksi fysioterapiaa tai neuropsykologista kuntoutusta, kaupassa käyntiä ja koiran kanssa lenkkeilyä. Päiväni ovat hyvin paljon yksinkertaisempia sisällöltään kuin silloin ennen. Niin täytyy nyt ollakin, koska en kerta kaikkiaan enempään kykene. Se on minulle suuri muutos, joka minun on vain pakko hyväksyä. Toisinaan se mietityttääkin, koska minun ikäisillä naisilla on yleensä enemmän aktiviteetteja ja työ merkittävässä roolissa. Nyt kuntoutus on minun työtäni, tärkeää on tietenkin sekin.


Kuva Hanne Manelius ja meikki Marianne Puussar

Elämäni on tosiaan hyvin verkkaista siihen verrattuna, mitä se on ollut ennen kolaria. Ihana terapiakoirani Luca on yksi niistä kantavista voimista, joka tuo arkeen rytmiä ja iloa. Nimittäin  hänen kanssaan on joka päivä säännölliseen aikaan reippailtava ulkona. Me teemme mielellämme metsälenkkejä. Tänään luonto oli kauniissa lumipeitossa, ei se kesä sitten vielä tullutkaan. Me ihmettelimme yhdessä kaunista, valkoista ja valoisaa luontoa.


Luca

Tänään on tapahtunut muitakin mukavia juttuja, joista voin olla ylpeä. Yksi niistä on se, että lähettämäni potilasasiakirjat ja tänään käymäni puhelinkeskustelu tuottivat tulosta. Minulle järjestyi nyt ajat Keskussairaalan, hyvä minä! Se on vain niin, että itse on pidettävä puolia omissa asioissa. Olen taas kerran joutunut käyttämään energiaa omien asioiden hoitamiseen, kun niiden olisi pitänyt hoitua automaattisesti. Tosiaan ilman minua, mutta niin ei taaskaan käynyt. Nyt on taas "rauha maassa" ja voin keskittyä itseeni ja kuntoutumiseen. Saan kiittää minua tässä asioissa tukeneita henkilöitä. Ja erityiskiitos sinulle, joka tiedotit minua tulossa olevista ajoista. 

Nyt hoen itselleni kovasti sitä, että maltti on valttia. Toisinaan mieleni haluaisi kiiruhtaa paljon nopeammin eteenpäin. Ja sitä pohtii mielessään, että tahtoisin olla se entinen Minna. Totuushan se vain nyt on, että mieleni ja motivaationi ovat ihan eri asioita kuin se tosiasia ja realiteetti tilanteestani. Hoen toisinaan itselleni ettei minulla ole kiire, ei saa olla todellakaan kiire mihinkään. Kuntoutus ja toipuminen etenee omaa tahtia. Saan olla erittäin onnellinen siitä, että minun tukenani ovat huippuammattilaiset. Minä olen heidän tuesta ja avusta todella kiitollinen, koska he tekevät varmasti kaikkensa minun kuntoutumiseni eteen. Saan olla ylpeä myös itsestäni, koska olen motivoitunut myös itse omaan kuntoutumiseeni ja asenteeni on myönteinen. Voitte hyvin arvata sen, etteivät kuitenkaan kaikki päivät ole helppoja. Minä pyörittelen mielessäni monenlaisia asioita. Haluisin todellakin edetä toisinaan nopeammin ja olla ihan terve. Se ei vaan mene niin miten itse haluaisi. Minun on tyydyttävä olemaan juuri sellainen kuin olen. En kykene yhtään enempään. 

Kuitenkin minulla on kaikki taas ihan hyvin, eteenpäin eläen ja ihmetellen. 



Kommentit

Suositut tekstit