Positiivisuus - voimavarana


Tässä mietteitäni sinulle tähän päivään;

Onnekseni olen saanut syntymälahjana positiivisen, elämänmyönteisen asenteen. Se saattaa olla periytynyt vanhemmiltani. Molemmat ovat ihan huikeita ihmisiä, jotka eivät keskity valittamaan elämää. He elävät ja ottavat vastaan sen, minkä elämä tuo tullessaan. Vaikealla hetkellä, isäni edelleenkin sanoo minulle, että kyllä tästä selvitään ja kaikki järjestyy. Voi, miten se tuntuu hyvältä ja luo uskoa siihen, että asiat todellakin selviävät ja menevät niin kuin on tarkoitettu.


Tässäkin elämäntilanteessani, minun on hyvä keskittyä tähän hetkeen, ottaa apua vastaan, keskustella avoimesti asioista ja ennen kaikkea luottaa siihen, että elämä kantaa. Sen sijaan kuin, että jumittaisin ajatukseni negatiivisilla ajatuksilla, voivottelisin mieli maassa kolaria ja kohtaloani. Haluan esimerkilläni tuoda ajatuksiinne sen, että asenteella ja mielellä on merkittävä voima esimerkiksi traumatilanteessa. Elämässä vain tapahtuu asioita, joihin emme voi aina itse vaikuttaa. Esimerkkinä minun hirvikolari, jonossa ajoin ja hirvi tuli juuri minun kohdalleni. En voinut asialle mitään. Tapahtunut täytyy hyväksyä ja miettiä, että miten tästä menen eteenpäin. Tässä linkissä mielenkiintoista ajateltavaa, kannattaa tutustua;  positiivinen ajattelu


Minulle luontainen tapa on ajatella asioita myönteisestä näkökulmasta. Ajattelen niin, että se ei tee minusta sen parempaa ihmistä. Minä ajattelen  positiivisuuden kautta näkökulmia ja asioita vähän eri tavoin, se on yksi luonteen piirteeni. Mielestäni Keijo Tahkokallio on viisas mies, jonka ajatukset herättävät usein pohdintaa ja ajatuksia. Olen joskus lukenut hänen kirjojaan opiskeluihin liittyen ja olen ollut hänen luennollaan. Löysin lyhyen ja ytimekkään artikkelin myönteisestä ajattelusta, jonka lähteenä on Tahkokallio. Kannattaa katsoa:  Positiivinen ajattelu on työkalu


Positiivisuutta päivääsi ja hyviä ajatuksia kielteisten sijaan!

             Minna





Kommentit

  1. Jep, juuri noin sitä itsekin ajattelen, ei voi tuleen jäädä pitkäksi aikaa makaamaan. Tai voi, mutta kyllä sen sitten tietää mitä siitä tulee. Tai paremminkin mitä ei tule. Itseäni jäi kerran tuossa syksyllä yksi ihminen tuijottamaan, oli vaan vaiti ja tuijotti. Oli siis saanut tietää oman juttuni ja äitini kuoleman lisäksi myös isäni kuoleman. Ymmärrän kyllä, ettei sellainen aina löydä sanoja, jolle ei ole vastaavaa itselleen tapahtunut. Mutta samalla tuli kyllä mieleen, etten se minäkään ole miksikään näyttelyn kummajaiseksi muuttunut, tuijottaminen sai aikaan hyvin epämukavan olon. Ja miltä mahtaakaan tuntua niistä ihmisistä, joilla on joku päällepäin näkyvä vamma tmv. ja jotka sen takia ovat tuon tuijotuksen kohteena useastikin.

    Mutta siihenkin, kuten moneen muuhun, auttaa vähän se, ettei anna tuollaisten asioiden häiritä kovin pitkään, vaan mennä porskuttaa eteenpäin niillä korteilla, jotka kädessä on. Ja ajattelee positiivisesti, kyllä se varmaan paremmin parantaa kuin vastakkainen ajattelu.

    Että jatka edelleen sillä hyvän ajattelun tiellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juuri niin, eteenpäin niillä eväillä, jotka ovat jäljellä❤️

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Minä - Minna Gröhn

Aivovammasta

Kauniit korut -yhteistyö