Varjosta valoon - taidenäyttely

Enkelitauluja syntyi syksyn aikana niin monta, että ystäväni kannustamana järjestin ensimmäisen taidenäyttelyni kahvila-ravintola Willessä, Äänekoskella. Kaunis kiitos kuuluu teille vierailijat. Vieraskirja täyttyi kannustavista kommenteista ja vierailijoiden nimistä. Olen erittäin yllättynyt siitä, miten paljon kävijöitä oli kahden kuukauden aikana. Enkeli -aihe oli juuri sopiva joulun alla. Taulut koristavat nyt kotimme seiniä. Paikkoja on rajoitetusti, joten osa meni varastoon odottamaan uusia tilaisuuksia.


Kuva Eija Varteva

Kuva Eija Varteva






Minulle enkelit ovat nykyään tärkeitä ja kuuluvat elämääni vuodenajoista riippumatta. Rajusta kolarista selviäminen oli ihme. Uskon vahvasti siihen ajatukseen, että meitä poikani kanssa suojeltiin. Enkelit olivat paikalla meitä auttamassa. Onnettomuuden jälkeen enkelit ovat olleet lähelläni koriste-esineinä, ajatuksissani, tauluissani ja rukouksissani. Enkelit ovat elämässäni.

Kiitos!

Näyttely oli minulle uusi ja hieno kokemus. Olen nyt yhtä kokemusta rikkaampi ja siitä onnellinen. Suunnitelmissani on maalata lisää samalla periaatteella kuin aiemminkin. Sitä en tiedä, onko enkelit edelleen maalauksissani vai tuleeko jotain aivan muuta. 

Näyttelyn aikana kävin monta mielenkiintoista keskustelua enkeleistä. Kuuntelin monta henkilökohtaista tarinaa ja  keskustelin hyvinkin henkilökohtaisista asioista. Kiitokset jaetuista tarinoista. Unohtumattomia hetkiä olivat myös lasten näkemykset ja ajatukset tauluista. Lapset ovat niin ihanan avoimia kommenteissaan. Minulle oli yllätys, kuinka näyttely kiinnosti ihmisiä. Aika näyttää, mitä jatkossa tapahtuu. Nöyrät kiitokset vielä kaikille vierailijoille sekä kiitokset myös Willen omistajapariskunnalle Päiville ja Timolle.



Kommentit

Suositut tekstit