Poluilla elämän

Sain tilauksen maalata enkelitaulun kastelahjaksi pienelle pojalle. Hetken tuumailin, kun en ollut maalannut vähään aikaan ja tarvikkeet olin vienyt varastoon. Minun ei auttanut muu kuin hakea tykötarpeet ja ryhtyä taiteilemaan. Ajatuksissani oli tuo pienokainen, vauvantuoksuinen poikalapsi, joka on aloittamassa vasta elämän retkeään. Sydämeni hehkui lämpöä ja rakkautta pientä poikavauvaa ajatellessa. Annoin pensselin heilua ja hakea eri sinisen sävyjä.  Olin aivan innoissani, kunnes edessäni oli sinisävyinen enkelitaulu. Pienelle pojalle ikioma henkilökohtainen suojelusenkeli, joka sädehtii turvaa ja siunausta.



Taulu oli valmis ja sitä hetken katselin, kunnes halusin kirjoittaa ajatuksen. Lapselle kanavoitui seuraava teksti;

Suojausta, siunausta pieniin askeliisi. Iloa sydämeesi, rauhaa ja valoa tiellesi. Johdatusta elämääsi. (Minna G)
Olen niin kiitollinen ja sydämeni hehkuu lämpöä, on kerrassaan ihanaa, kun saan tehdä jotain tällaista, henkilökohtaista ja ainutlaatuista. Kiitos, kun saan an…

Tänään ystävänpäivänä, ajatukseni pysähtyvät ystävyyden äärelle. Tosin minulle ei merkitse yksi kaupallinen päivä vuodessa sen ihmeempiä hehkutuksia, koska minulle ystävänpäivä on jokainen päivä. Ajattelen, että ystäviä muistan kauniin sanoin ja elein aina silloin, kun siihen on mahdollisuus ja tilaisuus. Ystävyyttä tulee vaalia ja arvostaa jokainen päivä, ei vain kerran vuodessa.



Mitä on ystävyys?
Mielestäni se on sitä, että voi olla aito oma itsensä kaikkine puutteineen, rikkauksineen ja piirteineen. Minulle ystävyys on paljon enemmän kuin pelkkää pinnallista hauskanpitoa. Ystävyys on sielun yhteys, joka kestää välimatkan, elämän haasteet, murheet ja riemut. Se on riippumaton paikasta, ajasta ja määrästä. Se on tunne yhteisestä sävelestä, ajatusmaailmasta ja sielujen sympatiasta. Ystävyys on vastavuoroista, ajatusten jakamista, kuuntelemista ja toisen tukemista. Ystävyys ei välttämättä ole tiivistä yhteydenpitoa, mutta yhteys säilyy ja tunne luottamuksen siteestä on luja. Ystävyys on …

Minä olen joutunut olosuhteiden pakosta luopumaan monista asioista, mitä tein ennen kolaria. Voimani eivät yksinkertaisesti riitä kaikkeen, niihin asioihin, mitä haluaisin tehdä tai mitä tein aiemmin. Sosiaalinen elämäni on pakostakin melkoisesti kaventunut. Voimani riittävät perheen äidille kuuluviin arkiaskareisiin, perhe-elämään, maalaamiseen, kirjoittamiseen, terapioihin, lääkärikäynteihin jne. On paljon asioita, mistä haaveilen ja haluaisin tehdä, mutta se ei ole vielä ainakaan käytännössä mahdollista.

Tänään minulla oli kutsu, minkä halusin ottaa vastaan ja osallistua. Tosin en vielä viime viikolla tiennyt, että jaksanko osallistua. Kiitos kutsusta! Minä kykenin tulemaan ja osallistumaan. Lämpöisiä kohtaamisia, tärkeän yhteisön parissa. Te olette osa historiaani ja toivottavasti pääsen joskus palaamaan pysyvämmin. Tosin on muistettava realiteetit ja elettävä niiden mukaan. Se on tosiasia, että menen päivän kerrallaan ja tulevaisuus näyttää mihin minulla on mahdollisuus.



Tämän pä…

Saisinko vihdoin apua ja helpotusta edes vähän kipuihin? Heräsin tähän aamuun toiveikkaana. Eilen usean puhelun jälkeen, varmistui vakuutusyhtiöstä maksusitoumus hermoblokaidihoitoon Jyväskylän Terveystalolle. Taas sitkeys ja periksiantamattomuus tuotti tulosta, hyvä minä. Apu ei tule minulle kotiovelle tarjottuna, on vain jaksettava ja yritettävä hoitaa asioita. Silloin apua saa. On ihan ymmärrettävää, ettei aina jaksa ja toisinaan ottaa koville asioiden hoitaminen.

Toiveiden aamu sujui odottavan innokkaasti, sillä olin saanut puuduteinjektiot eka kertaa kaksi viikkoa sitten lääkäri Matti Ilmavirran vastaanotolla ja kivut ovat olleet parempaan päin. Tänään hoito uusittiin Ilmavirran ohjeiden mukaisesti, kun varmistui vakuutusyhtiön myönteinen päätös kyseiseen hoitoon. Matkasin Linja-autolla Jyväskylään. Voi, kunpa saisin tästä hoidosta helpotusta hermokipuihin. Sitä en edes odota, että kivut kokonaan poistuisivat. Odotan sitä, että kivut olisivat siedettävällä tasolla. Ja antaisivat m…

Tässä sinulle luettavaksi mietteitäni, jotka voivat  kuulostaa typeriltäkin, mutta minulle ne ovat tällä hetkellä pinnalla olevia tosiasioita. Niitä pyörittelen ajatuksissani juuri nyt, isoja asioita. Sellaisia, joihin minä en kykene yksin vaikuttamaan.


On ihmeellistä, kuinka päivät vilistävät vauhdilla ohitseni. Helmikuu on hyvässä vauhdissa, pian juhlitaan taas juhannusta. Enpä olisi etukäteen uskonut, ettei aika käy kotona ollessa pitkäksi. Yksi iso lohko, työ on väliaikaisesti sivussa. Millä sen ajan täytän? Sitä olen itsekin miettinyt. Sitä mietin, että minä olen nykyään hitaampi, asioiden tekemiseen kuluu aikaa enemmän tai ylipäätään en jaksa keskittyä yhteen hommaan. Sen olen pistänyt merkille, että helposti jään istumaan sohvalle ja "olen vain." Tai teen jotain asiaa ja jätän kesken, siirryn seuraavaan. Näihin seikkoihin hupenee aikaa. Aamusta olo on pirteämpi, iltaa kohden väsähdän yhä vain enemmän. Sellaisia ne päivät ovat, ei mitenkään kovin monimutkaisia ja buukat…

Ajatuksiani, tänään pysähdyin äitiyden äärelle. Ajatusten myötä toivon sinulle onnekkaita helmikuun päiviä, rauhaa ja iloa.

Ei saata olla olemassa mitään sen suurempaa, kuin äidin rakkaus. Sen olen saanut huomata näinä 44 vuotena. Oman äidin pyyteetön välittäminen ja huolenpito ovat kulkeneet matkallani, olleet läsnä jokaikinen päivä. Vieläkin hän jaksaa välittää minusta ja perheestäni. Olet niin kultainen. Omien huolien ja sairauksien keskellä, äitini miettii lapsiaan ja heidän perheitään ja haluaa heille elämässä hyvää. Se rakkaus on ikuista.


Niin minäkin äitinä, rakastan, huolehdin ja toivon, että poikani elämän myrskyissä selviävät ja toivon heille kaikkea hyvää. Mietin ja huolehdin heidän asioitaan, vaikkei oma vointi ole aina mikä parhain. Näin äidit yleensä tekevät. Rakkaus lapsiin on aitoa ja syvää. Äidille voi tulla puhumaan elämän huolia, äiti tukee ja etsii ratkaisuja pulmiin.  Elämän karikkoon eksyessä, voi aina äidille soittaa. Äiti kuuntelee ja lohduttaa.

Kipujen ja kolarin…