tiistai 11. elokuuta 2020

Syksyn rutiinit - kiitollisia ajatuksia

Niin se pyörähti syksy käyntiin, rutiinit tuttuine kuvioineen. Olen huojentunut, sillä rutiinit tuovat selkeyttä myös minun arkeeni. Vielä keskiviikkona starttaa viimeinen peruskoululainen viimeiselle luokalle ja sitten se olisi kaikkien osalta peruskoulu taputeltu. Mihin se aika on kadonnut? Vasta he olivat kaikki vaippaikäisiä taaperoita. 


Olen ennättänyt ihmettelemään tätä aikaa useaan otteeseen, ei se sen valmiimmaksi tule. Tuntuu, että aika vain etenee kiihtyvällä tahdilla. Minulla ei ole nykyään kiire, mutta silti aika hupenee kovaa kyytiä. Olen jo miettinyt tätä syksyä, josta tulee erikoisempi kahteen viime vuoteen verrattuna. Nimittäin minulla alkaa ensi viikolla työkokeilu, joka alkuunsa on kahtena päivänä viikossa. Sitten vielä kuntoutukset päälle, joten minulle jää yksi arkipäivä viikossa vapaaksi. Uskallan väittää, että se menee lepäillessa. Sen verran tiivistä on minun syksy. 

Kaiken keskellä on hyvä muistaa ja ihmetellä tätä elämäntilannetta, sillä meillä ei ole enään pieniä poikia. Minä olen jäänyt lyhyimmäksi pätkäksi ja pojat hoitavat itse asiansa. Minulla on aikaa keskittyä omaan kuntoutumiseen, minulla on siihen tilaisuus. En voi olla muuta kuin kiitollinen, kun saan nähdä tämän kaiken. Pojat ovat tuoneet meille myös ihania nuoria naisia, jotka ovat tietenkin tervetulleita joukkoomme. 

Syksy tarjoaa monenlaista ihania, uusia ja hieman jännittäviäkin asioita, mutta kaikki ne on vastaanotettava. Kaikella on tarkoituksensa, mitään ei voi sivuuttaa. Tänä aamuna keräsin omasta puusta omenoita ja kirsikoita. Samalla tuumin, että nämäkin on ihmeitä ja lahjoja, kuinka hyvälaatuisia ja paljon. Saan olla kiitollinen siitä, että minulla on oma piha kirsikka- ja omenapuiden, se ei ole itsestäänselvyys. Samalla tavoin saan olla kiitollinen tästäkin syksystä, sen mukanaan tuomilla asioilla on merkityksensä. Tämäkin syksy on täynnä elämän ihmeitä ja lahjoja.

Näiden kiitollisten ajatusten myötä toivotan myös sinulle hyviä ajatuksia. Muista, että voit olla kiitollinen pienistä asioista, jotka ovat lähelläsi. Pysähdy miettimään, kiitollisuus on lempeä voimavara, joka antaa sinulle eväitä myös haastavimpiin päiviin ❤️


sunnuntai 9. elokuuta 2020

Luontoterapiaa

Ihan totta, luonto hoivaa ja hoitaa aivan kokonaisvaltaisesti. Taas olen saanut tuntea sen, että tarvitsen rauhoittavia metsälenkkejä yhdessä Lucan kanssa. Minun mieleni, kehoni, aivoni ja oikeastaan koko keho tarvitsee sukellusta rauhaan ja hiljaisuuteen, luonnon uumeniin. 

Luca ja luonnon ihmeet

Käyn helposti ylikierroksilla, pää on hyvin levoton ja ajatukseni seilaavat  ristiin rastiin. En pidä tästä tilasta, sen vuoksi lepotauot ovat tärkeitä. Pitäisi malttaa ja ennaltaehkäistä tuota tilaa. Arvaat sen, ettei se vaan ole aina mahdollista. Siksi nuo metsälenkit Lucan kanssa ovat uskomattoman tärkeitä ja merkittäviä, ne rytmittävät ja rauhoittavat päivää. 

Se vain on niin voimauttavaa kulkea metsäpoluilla, haistella ja hengittää rauhaa. Toisinaan olen ajattelematta yhtään mitään, tyhjennän mieleni kaikesta moskasta ja kuljen yhdessä koirani kanssa. Se olemisen taito ei ole aina helppoa, mutta siihen harjaantuu. Uskon, että luonnossa saa mahdollisuuden oppia tuota olemista, kun kuuntelet hiljaisuutta ja aistit siinä hetkessä. Mekin pysähtelemme, katselemme ympärillemme ja on ihanaa huomata kuinka Lucakin nauttii siellä metsän kätköissä.

Kirjoitin joskus postauksen, jossa aioin lukea ostamani Kirsi Salosen kirjan, Mielen luonto. Myönnän, että en edelleenkään kykene keskittymään kirjan lukemiseen kannesta kanteen. Selailen ja pysähdyn johonkin kohtaan hetkeksi, näin tein tänäänkin. Eko- ja ympäristöpsykologi Kirsi Salonen kutsuu luontoympäristöön liittyvästä psyykkisestä kokemuksesta termejä elvyttävä ja terapeuttinen luontokokemus. Taustalla on ympäristöpsykologiset tutkimukset ja Salosen omat kokemukset. Kirsi Salosen mukaan elvyttävyyteen liittyy psyykkisen hyvinvoinnin ja terveyden vahvistaminen sekä mielenterveyden ennaltaehkäiseviä tekijöitä. Terapeuttista vaikutukset liittyvät kokemukseen, jossa psyykkinen ongelma tai kuormitus helpottuu tai paranee. Luontoympäristöllä ja luontoelementeillä, myös eläimillä on myönteinen vaikutus ihmisen terveydentilaan. Lisäksi luontokokemuksen kestolla on merkitystä sen vaikuttavuuteen. Jos kielteisiä oireita on jo olemassa, he helpottuvat pitempikestoisessa oleskelussa erityisesti kaupunkien ulkopuolella luontoalueilla. (Salonen 2010)

Tämä on niin totta, olen saanut itse henkilökohtaisesti sen kokea. Ehkä myös sinulla on omia kokemuksia, kuinka luonto hoitaa mieltä ja koko kehoa. Suosittelen ehdottomasti luonnon tarjoamaa hoivaa sen sijaan, että kaadat puoli purkkia lääkkeitä suuhusi ja olo on hetken kuluttua kahta kauheampi. Tarkoitan sitä, että maltillisuus lääkkeissä on viisautta, sillä on pidempikestoiset myönteiset vaikutukset. Tarpeelliset lääkkeet täytyy syödä, mutta esimerkiksi kroonista kipua ei saa oikein turrutettua kokonaan. Kivun kanssa on opittava elämään ja etsittävä myös muita keinoja rinnalle tueksi. Esimerkiksi juuri luontokokemukset. Jos alat kipua hoitamaan pelkästään lääkkeillä, kaadut kyllä helposti sänkyyn niiden vaikutuksesta. Tämä on minun mielipiteeni ja kokemukseni, itse uskon vahvasti siihen luonnon merkitykseen ja voimaan. 

Ihania ihmeitä - luonnon taideteoksia

Ei muuta kuin ulos luontoon katselemaan ihmeitä, mitä se meille tarjoaa. Älä jää sisälle, sillä koet paljon enemmän metsäpoluilla, järven rannoilla, kallioilla, synkässä metsässä, soilla ja marjamailla...


perjantai 7. elokuuta 2020

Apua on vaikea pyytää

Lämmin aurinko hehkuu taas taivaalla ja saa minut valoisammalle mielelle, toisaalta olen tänään pohtinut auttamista useista näkökulmista. Se koskettaa minua itseänikin ja monia läheisiäni, auttaminen on ollut osa minua ennen onnettomuutta, nyt en enää kykene siinä määrin auttamaan muita, kun oma selviytyminenkin on haasteellista. Paitsi, että kykenen kastelemaan ystäväperheen kukat ja teen sen mielelläni. Pienen avun heille suon ja minulle se hyvän mielen tuo.

Tiedätkö sitä tunnetta, kun olet aina halunnut pärjätä itsenäisesti? Avunpyytäminen ei ole tullut mieleenkään, kun kaikki tehdään itse ja mielellään alusta loppuun saakka. Ja mitäs sitten, kun et yhtäkkiä kykenekään tähän sankariuteen enään? Minä en ole psykologi, siksi en lähde tätä asiaa sen enempää analysoimaan, miksi avunpyytäminen on niin vaikeaa? Olisi kyllä kiinnostavaa saada tähän vastauksia viisaammilta.

Elämää ei vain voi millään ennustaa tai ylipäätään elää niin, kuin haluaa. Elämä saattaa yllättää niin, kuin se minulle teki. Ja olen saanut kokea ja tuntea sen karulla tavalla. Minäkin olin sellainen, tein asiat itse, suoritin, touhusin ja tein. Olin supertehokas, apua en itse pyytänyt. Autoin työssäni ja autoin mielelläni myös vapaa-aikanani muutamaa ystävääni. Ja mitä siitä olen saanut? En yhtään mitään, en kruunua päälaelleni enkä mitään muutakaan.

Mikä ihme siinä oikeastaan on, että pitää kaikki itse tehdä? Miksi avun pyytäminen on niin vaikeaa? Myönnän sen, että sitä se tahtoo olla edelleenkin. Nimenomaan se pyytäminen, että joku toinen tekisi puolestani. Se on haastavaa, kun joutuu tunnustamaan oman heikkouden. Sille ei voi mitään, kun ei kykene, niin ei kykene. Olen sitä tässä muutaman vuoden nyt harjoitellut ja yrittänyt olla asian kanssa sinut. 

Ehkä aika tekee tehtävänsä, että sitä pikkuhiljaa alkaa hyväksymään tosiasioita ja nöyrtyy niiden edessä, näin voisin todeta. Enää ei tunnu niin riipaisevalta, jos joku toinen laittaa pyykkikoneen päälle, pesee ikkunat, pyyhkii lattiat jne. Edelleen se avun pyytäminen on hankalaa, jos minun pitäisi pyytää jotakuta tekemään asioita puolestani. Ei hemmetti, tuntuu riipaisevalta. Tilanne on helpottunut siltä osin, että "jotkut ihanat" kysyvät ja tekevät vain hommia, se ei tunnu enää pahalta. Olen kiitollinen avusta, niin kiitollinen.  Vaikka se pikkuisen sisälläni kuohuttaa, tulee tunne, että minun pitäisi nyt tehdä ja yrittää. 

Se tuntuu mukavalta, kun minulle sanotaan, että lepää vain, ei sinun tarvitse, huilaa... Silloin saan ikään kuin luvan kanssa vain olla. Siltä se tuntuu, koska välillä oikeasti riipaisee se oma saamattomuus ja tekemättömyys. Ei ole helppoa olla vajavainen, ei sitten ollenkaan. Varsinkaan kun kaikki somekanavat ovat täynnä kuvia ja kehuja siitä, kuinka paljon on poimittu lakkoja, vattuja, mustikoita, kuinka on tehty sitä ja tätä vielä sitäkin. Koostuuko tämä elämä ainoastaan suorituksista? Välillä kysyn itseltäni, kun somea selaan. Saanko oikeasti olla tekemättä mitään, voinko todeta ääneen väsymykseni, olemiseni vain?

Minä en voi kehuskella  suorituksillani, koska niitä mahtisuorituksia ei liiemmin ole. Osaan silti olla kiitollinen siitä, että meilläkin on ainakin kaksi ämpäriä mustikoita pakkasessa. Osaan aidosti olla kiitollinen siitä, että olen näinkin hyvässä kunnossa, kuin olen. Elämä on niin kovin suhteellista, olen kiitollinen elämälle. Olen suuresti kiitollinen kaikesta avusta, jota olen saanut. Minun on liian vaikea sitä vieläkin aina pyytää, mutta silti olen apua saanut. Katselen läheltä omia vanhempia, heidänkin on vaikea pyytää apua vaikka sitä kovasti tarvitsevatkin. Joten katsele ympärillesi avoimin silmin, jos huomaat läheisesi avun tarpeen, tee hänelle pieni palvelus. Sen ei tarvitse olla isokaan, se merkitsee hänelle monin verroin enemmän. Emme pyydä itse useinkaan  apua, vaikka sitä tarvitsisimme. Sinä voit ojentaa auttavan kätesi, jos huomaat läheisesi olevan avuntarpeessa. Pieni apu antaa hyvän mielen myös itsellesi.

Haluan toivoa auringon hehkua meidän jokaisen sydämiin, valoisaa mieltä ja rohkeutta ojentaa auttavan käsi silloin, kun sitä tarvitaan...


Auringonkukkaisin terveisin 

Minna


tiistai 4. elokuuta 2020

Syksy tuo tullessaan monenlaista

Syksy, se tekee tuloaan. Niin kovasti tahtoisin vastaan pistää, mutta ei auta. Nenään tunkeutuu jo syksyinen tuoksu ja kosteus, marjat kypsyvät, omenapuiden oksat roikkuvat pian kypsyvistä omenoista ja koulut alkavat. Niin nopeasti tämä aika menee, kuin kiitämällä vuodenajat vaihtuvat.


Minulle on tietenkin parasta se tuttu arki rutiineineen ja omine lepohetkineen, niitä odotan. Hiukan jännitän tulevia syksyisen koleita ilmoja, minkälainen kipujen tilanne tulee tänä syksynä olemaan. Toivoisin kovasti, että maltillinen. 

Tämä syksynä tapahtuu muutakin, sillä on kulunut noin 2 vuotta ja 9 kk kolarista. Ja nyt on sen aika, että vakuutusyhtiö vaatii työkokeilua. Hoitava neurologini oli sitä mieltä neuropsykologisten tutkimusten perusteella, että en ole työkykyinen. Siinäpä sitä sitten pähkinä purtavaksi. Muuta mahdollisuutta ei minulla ole, kuin yrittää paluuta työelämään. Kokeilen tutussa yksikössä, joka on minulle inhimillistä. Minun ei tarvitse jännittää henkilökuntaa, se helpottaa tilannettani kovasti. Tiedän, että voin olla oma itseni kaikkine vikoineen ja puutteineen. 

Se, että miten työkokeilu onnistuu? Se on sitten aivan eri tarina, sitä en voi itse päättää enkä siihen enempää vaikuttaa. Olen oma nykyinen itseni ja aika näyttää, mihin kykenen. Tietenkin, hiljaa mielessäni haluaisin uskoa ja toivoa, että ihme tapahtuisi. Sellainen ihme, että olisin kuin ennen. Minna, joka kykenisi tekemään ahkerasti töitä. Hiljaa ja salaa sitä toivon, mutta ymmärrän kyllä, mikä on realiteettini tällä hetkellä. Ja se saa minut hiukan jännittämään, mitä tästä syksystä tulee? 


Sekin on muistettava, että minulla on muutakin elämää, kuin ainoastaan minä ja työkokeilu. Minulla on perhe ja kaikki se normaali hulinaa, mitä kuuluu perhe-elämään. Se vie minulta jo voimia, se on minulle täysin työ. Silti välillä olen aivan kuutamolla, tarvitsen lepoa, unohtelen asioita ja tuntuu, etten aina tahdo jaksaa kaikesta suoriutua. 

Niin, mitä tämä syksy tuo tullessaan? Kykenenkö tai selviääkö minä? Isoja kysymyksiä, joihin on mahdotonta vielä vastata. Lähden tositoimiin ja sitten nähdään, mitä tapahtuu. Hiukan hirvittää kun, melkoisia ristiriitoja, tunteita, toiveita ja ajatuksia, ehkä myös vaatimuksia minulle. Minun pitäisi nyt kyetä, jaksaa ja suoriutua. 

Syksy, se tosiaankin tulee ja tuo mukanaan isoja asioita. Tiedän jo, että en yksin selviäisi tästä kaikesta. Jälleen kerran jaksan olla kiitollinen, että minulla on liuta vahvoja ammattilaisia tukena. En todellakaan pärjäisi yksin tässä tilanteessa.  

Tämä syksy on minulle vaativa näytön ja suoriutumisen paikka. Minun on rauhoitettava mieleni ja pysyttävä maltillisena. Tehtävä rauhassa asioita, yksi kerrallaan ja oltava itselleni armollinen. En voi tehdä yhtään enempää, on tehtävä se, mihin kykenen. Kova paikka, sen myönnän. Minun on kohdattava tosiasioita ja joudun olemaan taas kasvotusten sen todellisuuden kanssa. Mitä tapahtui ja miksi olen tällainen kuin olen? 


Tervetuloa nyt kuitenkin syksy, en voi tätä ohittaakaan. Minua jännittää, kai se on aivan normaalia elämää. Elämä, ei ole mitenkään helppoa, mutta kokemusrikasta se ainakin on. 


sunnuntai 2. elokuuta 2020

Virkistävä viikonloppu Vuokatissa

* Kaupallinen yhteistyö Vuokatin Aatelin kanssa


Meidän koko perhe suuntasi viikonlopuksi Kainuuseen Vuokatin maisemiin. Seudut ovat tuttuja, sillä lasten ollessa pieniä kävimme paljon Vuokatissa. Tätä viikonloppua olemme odottaneet, koska saamme viettää rennon viikonlopun porukalla. Maiseman vaihdos tekee niin hyvää meille jokaiselle. Koti on tullut liiankin tutuksi poikkeuksellisen keväänkin takia, oli aika liikahtaa lomalle.

Majoituksena Aatelin Linnan huoneisto

Loisteliaat lomapuitteet meille tarjosi Aatelin Linnan lomahuoneisto. Aattelin linna sijaitsee huippupaikalla kaikkien aktiviteettien ympäröimänä. Tämä persoonallinen kokonaisuus pitää sisällään kaksi erillistä linnarakennusta, joissa on kuusi ylellistä lomahuoneistoa. Meidän majoitus oli Margareetassa, 71 neliön kuuden hengen huoneisto. Ei mikään yllätys, että ehdoton suosikki oli poreallas sekä suihkussa ja saunassa musiikinkuuntelu mahdollisuus. Huoneistot ovat todella tyylikkäästi varusteltuja ja tarjoavat lomafiiliksen heti sinne majoittuessa.

Viihtyisää ja huoliteltua




Tunnelmaa tarjoaa poreamme


Extra luksusta tarjosi meille Vuokatin Aateli, pääsimme tutustumaan Uudehkon Hotelli Aatelin Zen Spa -osastoon, jonka voi varata yksityiskäyttöön. Tilaan mahtuu enintään 15 henkilöä ja tilauksesta myös allasbaari on käytössä.  Spa-osasto tarjosi ihanan rentouttavan ja rauhallisen hetken, nautimme porealtaan tunnelmasta sekä erikoisen pölkkysaunan miedoista löylyistä. Tilassa oli lämmin, se sopi erinomaisesti minulle ja päänsärky hellitti hetkeksi. Uimahalleissa en pysty käymään juuri sen viileyden vuoksi. Hieno kokemus, lämpimästi suosittelen tutustumaan.

Zen Spa - erikoinen pölkkysauna

Ihana Spa-osasto


Poikkeusaika tarjosi meille mahdollisuuden uuteen luonnonläheiseen liikuntamuotoon, koska välttelimme tietoisesti suuria ihmismassoja. Siitä se lähti, kun meidän miehet kokeili fresbeegolfia. Tästä tuli mukava yhteinen harrastus, minä kuljin perässä tietenkin mukana. Vuokatin Urheiluopiston maisemista löytyi kaksi rataa, mielenkiintoisia ja vaihtelevia. Miesväki innostui niin paljon, että frisbeegolf oli tämän reissun ehdoton kohokohta yhdessä spa-elämysten kanssa.


Vuokatinvaaralta avautuu Kainuun kauniit maisemat, joita tottakai täytyi käydä ihailemassa. Vuokatin maisemia hallitsee 13 vaaran peräkkäinen muodostelma, josta korkein huippu on 326 m meren pinnasta.  Pääset tuonne vaaralle kävellen tai autolla, kuntosi mukaan. Vuokatissa riittää toinen toistaan parempia ulkoilureittejä. Me ajoimme vaaran päälle, josta sitten kävelimme loppumatkan ja kiertelimme vaaran päällä polkuja ja portaita pitkin.

Maisemia Vuokatinvaaralta


Ulkoilureittejä löytyy jokaiselle

Mukavaa ja kiireetöntä yhteistä aikaa, sitä tarjosi meille Vuokatin viikonloppu. Kärvistelin kipujen kanssa, mutta sinnikkäästi seurasin miesväkeä fresbeegolf radalla luonnossa. Ja sain kokea poreammeen lämmön hierovine elementteineen, kuinka se helli kipujani. Veden täytyy olla lämmintä ja samoin spa-osaston lämpötila oli minulle suotuisaa. Kyllä on ollut rento viikonloppu ja näinhän se on, että kaikki hyvä loppuu aikanaan. Vuokatissa riittää tekemistä, kaikkea ei ennätä yhdellä kertaa. Tätä lomaa leimasi ylellisyys ja rentoutuminen. Perheemme kiittää ja on erittäin tyytyväinen vierailuun Vuokatissa. 

Suuntaamme kotimatkalle ja sukellus arkeen on valmis alkamaan. Tulevalla viikolla alkaa taas neuropsykologin käynnit, joita olenkin odottanut. Työkokeilu siirtyi muutamalla viikolla eteenpäin, kuulette siitä sitten aikanaan. 


Reissuterveisin Minna



Vuokatin Aateli tarjoaa erinomaisia majoitusvaihtoehtoja, joihin kannattaa tutustua.
Pääset alla olevasta linkistä tutustumaan lisää:






tiistai 28. heinäkuuta 2020

Kipuja ja kutsukortteja

Viime päivät ovat olleet taas melkoista painiskelua kipujen suhteen, kosteaa ja syksy tekee tuloaan. Illalla nukkumaan käydessä rauhoittuminen on haastavaa, koska takaraivoa jyskyttää niin vietävästi. Onneksi päivisin on ollut pientä puuhaa, niin ne ovat vieneet huomiota johonkin muuhun kuin kipuun.

Minun on ollut pakko pitää villapipoa päässä käydessäni nukkumaan, aamulla pipo on ollut yhä lämmittämässä päätäni. Ihan hullua, mutta keinoja on pakko keksiä. Tämä on sitä tuttua jo useammalta syksyltä, joka tekee taas tuloaan sateineen ja viilentymisineen. Näin on, syksy tekee tuloaan, omenatkin kypsyvät pikkuhiljaa. 


Päivän mittaan olen viettänyt aikaa sängyn pohjalla, mutta tein minä muutakin! Ihana ystävä pyysi kävelylle lähimetsään ja kaatosade kasteli meidät. Eipä mitään, mukava hetki ystävän kanssa märässä luonnossa.

Tämä syksy tuo mukanaan kuopuksen rippijuhlat, joka tulee olemaan vuoden kohokohta. Korona siirsi juhlia kesästä syksyyn, siksi juhlia vasta aloitetaan suunnittelemaan. Oikeastaan ihan mukavaa, koska saan ajatuksiani jälleen johonkin muualle kuin kipuun. 


Olen tyytyväinen itseeni, koska jaksoin keskittyä ja näperrellä kutsukortit. Olin niitä jo miettinyt useamman päivän, tänään ryhdyin tuumasta toimeen. Minulla on laatikollinen askartelutarvikkeita ja olin päättänyt, että kurkistan ensin laatikkoon. On ihan älytöntä tuhlausta, jos lähtisin ensin kauppaan ostamaan kortti tarvikkeita. Minulta löytyy laatikosta monenlaista, joten kurkistin laatikkoon ja suunnittelin olemassa olevista tarvikkeista kutsukortit. 


Tuhlaaminen ja kuluttaminen menee usein överiksi, siksi kannattaa ehdottomasti hyödyntää kotona olevia materiaaleja sen sijaan, että hyökkää suoraan kauppaan ostamaan lisää materiaalia. Minultakin löytyi korttipohjista kirjekuoriin ja kaikki siltä väliltä, kun maltoin avata tuon laatikon ja hyödyntää sen sisältöä.


Puuhastelin korttien parissa ja lopputulos on mukavan persoonallinen. Kummit ja läheiset, teille on tulossa piakkoin kutsut. Syksyyn tiedossa siis  valoa, nuoren konfirmaatio idyllisessä vihkikirkossamme. Näin ympyrä sulkeutuu, nostalginen juhla tiedossa.  Joten en tässä jouda onneksi liikaa kipuja märehtimään, elämä kulkee eteenpäin ja on oltava sen sykkeessä mukana.

maanantai 27. heinäkuuta 2020

Aamu ja uusi päivä

Aamulla, kun vesipisarat tanssivat katolla ja päässä on tunne, kuin olisi junan alle jäänyt... Tekisi niin kovasta mieli etsiä lämmin villapipo päähän ja vetää lämpöinen peitto korville. Nukahtaa ja herätä vasta, kun aurinko paistaa ja lämpö tunkeutuu jokaiseen soluun...


Niinpä, se ei ole vaan mahdollista. Se on sitä toiveajattelua. Luca tulee sängyn viereen ja katsoo minua ruskean suloisilla silmillään, pyytää minua ulos lenkille. Minun on noustava, aivan oikeasti säällä kuin säällä, otettava jokainen päivä vastaan. Kelistä ja voinnista riippuu meidän tahti tuolla lenkillä, joskus on hitaampaa, rauhallisempaa ja sen Luca hienosti ymmärtää. Hän vaistoaa minun tilanteeni.

Siellä ennätän pohtia monenlaista, metsän syleilyssä kumisaappaiden läiskyessä märällä polulla sekä kaatosateen säestämänä askeleitamme. Kaikesta huolimatta on hienoa, että jaksan nousta sängystä huonoinakin aamuina. Sitten on vuorossa aamukahvit ja usein hyvin verkkaisesti, lepään ja huilailen. Uusi päivä on alkanut, minulla on rytmi, joka auttaa ja kannattelee päivästä toiseen. 


Pidän tärkeänä aamulenkkiä luonnossa, koska saan itselleni niin paljon, luonto hoivaa mieltäni ja tasapainottaa oloani. Huomaan sen niin selkeästi juuri niinä huonoina aamuina, olen tyytyväinen lopulta siihen, että nousin ja lähdin liikkeelle. Tunnustan, että ei se ole aina kovin helppoa, vaatii ponnisteluja nousta huonona aamuna uuteen päivään. Se ehdottomasti kannattaa! Tunnustan sen, että minulla sänkyyn jääminen helposti liikuttaisi myös mielen alavireiseksi ja melankoliseksi. Mieluummin annan metsän ja luonnon syleillä minua ja mieltäni, hoitaa ja parantaa. Se tuntuu niin hyvältä. 


Lepäilen päivän mittaan ja kerään voimia. Pidän tärkeänä tosiaan sitä, että päivä lähtee käyntiin tutuilla ja totutuilla aamurutiineilla. Tarvitsen tahdonvoimaa sadepäivänä ja kivuliaana, mutta ehdottomasti on parempi nousta ja aloittaa uusi päivä. Toisinaan päivä voi olla verkkainen, aikaansaamaton, haastava, kivulias ja kaikkea vähemmän mukavaa, mutta sekin on ihan ok. Tarkoitus silläkin päivällä, kuten niillä sadepäivilläkin.  Luonto on ainakin raikas ja omalla tavallaan kaunis. Kaatosateessa ennättää hyvin katsella vesipisaroiden tanssia vaahteran lehdille, mustikan varvuille ja haistella sateen tuoksua...


Meillä jokaisella on omat hyväksi havaitut tapamme ja rutiinimme, mutta haluan sanoa sinulle, joka et jaksaisi nousta aamulla sängystä, ehdottomasti kannattaa herätä uuteen päivään! Tee itsellesi rutiinit, ne kannattelevat sinua ja pitävät sinut elämässä kiinni. Voit lepäillä ja ottaa päiväunia, mutta aamulla nouse uuteen päivään avoimin mielin, vaikka se tuntuisi haasteelliselta. Ota uusi päivä vastaan vaikka pienellä kävelylenkillä tai aukaise edes parvekkeen ovi. Hengitä, kuulostele ja toivota uusi päivä tervetulleeksi...